Fazer myy ravintolatoimintansa monikansalliselle yritykselle – kauppaan kuuluu 7 000 työntekijää ja tuhat ravintolaa

Fazer on sopinut Fazer Food Servicesin myymisestä monikansalliselle ruokapalveluyritys Compass Groupille.

Kauppaan kuuluu noin 7 000 työntekijää ja tuhat ravintolaa, joista puolet sijaitsee Suomessa ja loput muissa Pohjoismaissa. Työntekijöistä 3 900 on Suomessa. Lisäksi kauppaan kuuluu Virossa sijaitseva tuotantokeittiö.

Yrityskaupan kokonaishinnaksi on sovittu noin 475 miljoonaa euroa. Kauppa vaatii Euroopan komission hyväksynnän.

45 maassa toimivan Compass Groupin liikevaihto on noin 26 miljardia euroa. Yhtiöllä on noin 600 000 työntekijää maailmanlaajuisesti.

Fazer kertoo syyksi yrityskaupalle sen, ettei kuluttajaliiketoiminnalla ja ruokailupalveluilla ole sille juurikaan keskinäisiä synergiaetuja.

–  Kaikilla Fazerin liiketoiminnoilla on erinomaiset kasvumahdollisuudet, mutta jokaisella on omat erityiset investointitarpeensa. Tästä johtuen olemme päättäneet yhtenäistää konsernin liiketoimintaportfoliota voidaksemme keskittyä näihin kasvumahdollisuuksiin, kertoo tiedotteessa Fazerin konsernijohtaja Christoph Vitzthum.

Yhtiön mukaan kaupan jälkeen Food Services voi keskittyä omaan liiketoimintaansa ja Fazer saa yrityskaupasta varoja kasvustrategiansa toteuttamiseen. Yhtiö tavoittelee kasvua erityisesti Pohjois-Euroopassa. 

Lue myös:

    Uusimmat