Ex-työministeri Lindström kertoo, miltä tuntuu olla aktiivimallin kasvot ja syntipukki: "Sain tehdä töitä hallituksessa sen eteen, että minua kuunneltaisiin"

Jari Lindström (sin.) on nyt työtön työnhakija. Vielä jokin aika sitten hän toimi Juha Sipilän (kesk.) hallituksessa aluksi työ- ja oikeusministerinä ja lopuksi työministerinä. 

Lindström keräsi kevään eduskuntavaaleissa 1 695 ääntä ja putosi muiden sinisten tavoin eduskunnasta. Hän kertoi tekevänsä sovitut työtehtävät ja haastattelut mutta muuten vetäytyvänsä julkisuudesta.

Yksi viimeisistä töistä Lindströmille on MTV Uutisten nettikolumni, joka julkaistiin tänä aamuna. 

Kolumnissaan Lindström purkaa kuluneen neljän vuoden tapahtumia omasta näkökulmastaan. Hän kertoo tunteikkaasti virheistään ja asioista, jotka jäivät harmittamaan, mutta lisäksi hän avaa hallitustyöskentelyyn liittyviä hankaluuksia. 

Hän kirjoittaa, kuinka varsinkin työministerinä ollessaan päivät täyttyivät kokouksista. Työllistymiseen liittyvät aiheet herättivät tunteita ja reaktioita myös kansalaisissa ja esimerkiksi ay-liikkeessä. Näistä myös Lindström kertoo saaneensa osansa niin sanottuna aktiivimallin kasvona. 

– Alusta asti kerrottiin tarinaa, että ”Sipilän hallituksessa ei ole työmarkkinaosaamista.” Ehkä niin. Koin kuitenkin itse oman osaamiseni olleen juuri siinä, että osasin ”haistaa” sen, miten ay-liike mahdollisesti reagoisi tuleviin esityksiin. Sain tehdä töitä hallituksessa sen eteen, että minua kuunneltaisiin.

​​​​​​​

Aktiivimallista hän kirjoittaa, että siihen jäi valuvika. Hänen mukaansa sitä ei olisi pitänyt hyväksyä sellaisenaan ja kertoo pitävänsä tätä isona virheenään.

– Aktiivimalli toi aivan uusia kierroksia keskusteluun sekä eduskunnassa että kansalaisisten parissa. Moni kuitenkin unohtaa, että aktiivimalli meni aluksi aivan heittämällä läpi, ilman mitään kritiikkiä, eduskunnan lähetekeskustelussa. Se meni täysin ”längistä” sekä AY-liikkeellä että oppositiolla.

Hän avaa myös aktiivimalliin liittyvää palautekeskustelua, joka "olikin sitten aivan oma humppansa".

– Sehän ajoitettiin alun perin perjantaille ja minä en ollut paikalla. Tosin, en ollut edes esittelevä ministeri, joka hänkään ei ollut paikalla. Siitä oppositio suivaantui.

– Niinpä asia siirrettiin opposition esityksestä seuraavalla viikolle ja saimme sosiaali-ja terveysministeri Pirkko Mattilan kanssa ottaa ”löylyt” vastaan aitiosta käsin. Kiitos vaan löylynheitosta, oppositio.

Hän kertoo, ettei ole saanut ihmisiltä mistään muusta asiasta niin paljon negatiivista palautetta kuin aktiivimallista.

Lindström päättää kirjoituksensa sanoihin:

– Joku sanoi minulle kun aloitin ministerinä, että ”Nauti nyt, ensimmäinen päivä ministerinä on paras”. Hän oli väärässä. Viimeinen päivä oli paras. Kiitos ja anteeksi. 

Lue myös:

    Uusimmat