Entinen Salkkarit-tähti Sara Parikka paljastaa perheen tulevan pienokaisen sukupuolen blogissaan.
Salatuissa elämissä Peppi Puolakkaa näytellyt Sara Parikka julkaisi blogitekstin, jonka yhteydessä hän kertoo odottavansa pientä tyttöä.
– Tiistaina päästiin kurkkaamaan perheen pienintä masun sisään ja päällimmäisenä oli suuri jännitys ja huoli siitä, että onko kaikki hyvin. Tuntuu, että tämä kolmas odotus on jännittänyt jollain tapaa eniten. Siro pieni tyttö liikkui vaudikkaasti vatsassa. Haaveemme triosta on todella toteutumassa, Parikka kertoo blogissaan.
Parikka hehkuttaa tuoreessa blogipostauksessaan lastensa isää ja aviomiestään, Mikko Parikkaa.
– Olen päivittäin kiitollinen siitä millaisen isän kanssa lapseni saavat kasvaa. Mikko on läsnäoleva, leikkisä, ymmärtäväinen ja kaikinpuolin turvallinen. Hän on luonut spesiaalit suhteet molempiin tyttöihin ja ymmärtää heidän mielenmaisemaa, Parikka kirjoittaa.
