Ex-missi Suvi Tiilikainen pitkästä avioliitostaan: "Liian itsekäs ei voi olla"

Vuoden 2000 Miss Suomi on ollut naimisissa miehensä kanssa jo 11 vuotta.

Vuonna 2006 miehensä Jukan kanssa avioitunut Suvi Tiilikainen, 37, kertoo elävänsä ruuhkavuosia. Tiilikaisilla on kolme poikaa, jotka pitävät osaltaan huolen siitä, että esimerkiksi television katsominen on jäänyt pois vuoden 2000 Miss Suomen arjesta.

– Elämä on perusarkea. Aika ei tosiaan käy pitkäksi! Ei siinä enää sohvalla maata ja tv:tä katsella. Esimerkiksi tv:n katselu on jäänyt viime vuosina kokoaan. Vauhtia riittää, kun on kolme poikaa, Tiilikainen kertoi MTV.fille ystävänsä Janina Fryn vaatemalliston 10-vuotisjuhlamuotinäytöksessä Helsingissä.

– Nämä ovat niitä ruuhkavuosia. Säätöä ja sählinkiä on, mutta siitä on kiitollinen, että on saanut lapsia ja kaikki on hyvin. Vaikka kuinka olisi kiirettä, niin päällimmäiset tunteet ovat rakkaus ja kiitollisuus.

Suvi ja Jukka Tiilikainen ovat olleet naimisissa reilut 11 vuotta.

– Kesällä 2016 tuli täyteen kymmenen vuotta. Taisin olla 21-vuotias, kun tapasimme. Melkein puolet elämästäni olemme olleet kohta yhdessä, Suvi toteaa.

Mikä on Tiilikaisten pitkän onnen salaisuus?

– Eipä siinä ole salaisuuksia. Yksi tärkeä asia on se, että molemmat kantavat vastuun perheestä ja arjesta. Se on toisten huomioon ottamista, Liian itsekäs ei voi olla.

Katso alla videolta Suvi Tiilikaisen ja Janina Fryn yhteishaastattelu elokuulta 2015.

Missikaunottaret kirjoittivat kirjan juhlaan valmistautumisesta 5:32

Lue myös:

    Uusimmat