Ex-ministeri Enestam kritisoi omaa tekelettään

Entinen ympäristöministeri Jan-Erik Enestam (r.) kritisoi avoimesti haja-asutusalueiden jätevesiuudistusta. Uudistus tulee hänen mukaansa liian kalliiksi osalle kotitalouksista, minkä lisäksi uutta teknologiaa ei ole riittävästi saatavilla.

Enestam ihmettelee myös sitä, miksi osa kunnista soveltaa asetusta muita kuntia tiukemmin.

Enestamilla oli itsellään merkittävä rooli asetuksen synnyssä, sillä se hyväksyttiin hänen ministerikaudellaan vuonna 2004. Nyt Enestam kuitenkin väittää, että hän sai vääriä tietoja asetuksen vaikutuksista.

- En halua syyttää virkamiestä siitä, että hän olisi tahallaan yrittänyt syöttää minulle vääriä tietoja. Voi olla, että hänkään ei tiennyt, Enestam totesi STT:lle.

Asiaa valmistellut virkamies ei halunnut kommentoida asiaa.

Enestamin mukaan jätevesijärjestelmän uusiminen voi maksaa jopa 10 000 euroa, vaikka hänelle vakuuteltiin summan jäävän korkeintaan 3 000 euroon.

Laki haja-asutusalueiden viemäröinnistä tulee voimaan vuonna 2014. Asetuksen mukaan jätevesijärjestelmästä ei saa päästä ympäristöön tiettyä raja-arvoa enempää jäteveden lika-aineita.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat