Ewan McGregor tunnustaa hämmentävän salaisuuden menneisyydestään

Näyttelijätähden menneisyys ei ole puhtoinen.

41-vuotias näyttelijä Ewan McGregor muistetaan nopeasta noususta huippunäyttelijöiden joukkoon, sillä hän nousi julkisuuteen vain kuusi kuukautta näyttelijäkoulusta valmistumisen jälkeen. Lopullisen läpimurtonsa ujonoloisena muistettava mies teki Trainspotting-elokuvassa vuonna 1996.

Vaikka miehen julkisuuskuva on säilynyt puhtoisena vuosien varrella, on hänellä menneisyyden luurankoja kaapissaan. Hän paljastaa brittiläiselle Daily Mail -lehdelle, miten hurjaa elämää parikymppisen Ewan vietti läpimurtoroolin myötä.

– Olin manian vallassa alkoholista, mutta muistan sen ainoastaan kunnolla, hän myöntää Daily Mailille.

Parikymppiselle miehelle sattui ja tapahtui hänen riehakkaan elämäntyylinsä myötä. Salaisuutensa visusti säilönyt mies muistelee tapausta, jolloin hän nöyryytti itseään laulaja Iggy Popin edessä. Mies tapasi hänet Velvet Goldmine -elokuvan roolin johdosta, sillä tähtinäyttelijä oli esittänyt laulajaa kyseisessä teoksessa. Hänen suorituksensa kiinnosti myös itse artistia, ja Iggy halusikin tavata nuoren tähden.

– Hän (Iggy Pop) esiintyi Versacen muotinäytöksessä. Minut kutsuttiin tapaamaan häntä backstagelle, mutta olin todella humalassa siihen mennessä, hän muistelee.

Miehelle erikoinen kohtaaminen aiheutti reaktion pään sisällä. Hän tajusi, että tilanne ei sujunut suunnitelmien mukaan.

– Tulin järkiini, kun jokin aivoissani naksahti. Hän istui paikallaan ja katsoi minua, kun tanssin pois tehden Iggy Pop -improvisointia Iggy Popille. Se oli yksi elämäni nöyryyttävimmästä tilanteistani, Star Wars -trilogiassa nähty mies myöntää Daily Mailille.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat