Eurooppalainen automatisoitu auto pian arkipäivää

SARTRE-projektin (Safe Road Trains for the Environment) itse itseään ajavat “maantiejunat” tekivät tämän viikon tiistaina ensiesiintymisen julkisilla teillä.

Ensimmäiseen julkisella tiellä ajettuun SARTRE-testiin osallistui kolme Volvoa ja kaksi kuorma-autoa.

Autoilijat voivat liittyä maantiellä kulkevaan autojunaan milloin haluavat ja poistua siitä saavutettuaan määränpäänsä. Junan veturina toimii ammattikuskin ajama kuorma-auto.

Liityttyään junaletkaan autot seuraavat johtoautoa kameroiden, tutkan ja lasereiden avulla. Kuljettajan ei tarvitse liittymisen jälkeen tehdä mitään, vaan hän voi hoitaa asioita, jotka olisivat muuten ajon aikana kiellettyjä, kuten esimerkiksi puhua puhelimessa, katsoa elokuvaa tai vaikka lukea kirjaa.

Ohjat kuljettajan tarvitsee letkaan liittymisen jälkeen ottaa vasta, kun tietokone ilmoittaa määränpään lähestymisestä. Juna jatkaa matkaansa ennalta sovittua reittiä pitkin esimerkiksi kahden suurkaupungin välillä.

Merkittäviä etuja

Volvon mukaan automaattisten ajojonojen suurin etu on se, että auton kuljettajalla on aikaa tehdä muita asioita matkanteon ohella. Jonot edistävät yhtiön mukaan turvallista liikkumista, sillä niitä johtaa ammattikuljettaja ja ajoneuvojen väliset reaktioajat ovat lyhyempiä.

Autojunien ympäristöllinen vaikutus on pienempi, sillä autot ajavat lähellä toisiaan ja hyötyvät pienemmästä ilmanvastuksesta. Energiansäästön Volvo uskoo olevan jopa 20 prosenttia. Lisäksi tiekapasiteettia voidaan hyödyntää tehokkaammin.

SARTRE-projekti on EU-komission rahoittama. Sen tavoitteena on kehittää maantiejuna, joka pystyy ajamaan tavallisella, julkisella maantiellä niin, että sillä saavutetaan merkittäviä ympäristö-, turvallisuus- ja mukavuusetuja nykytilanteeseen verrattuna.

Katso video SARTREN ensimmäisestä julkisella tiellä ajatetusta testistä:

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat