Eurohuijarit vaanivat vanhuksia

Huijarit vaanivat euron käyttöönoton myötä etenkin vanhuksia, varoittaa valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki. Valtakunnansyyttäjä puuttui asiaan riskienhallinnan ja turvallisuuden ajankohtaisseminaarissa, joka pidettiin Helsingissä tänään.

-Ikävin piirre euron käyttöönotossa on juuri se, että vanhoja ihmisiä vedetään retkuun uuden valuutan myötä, Kuusimäki painottaa.

Esimerkiksi omaisten on siis syytä tehdä kaikki mahdollinen, jotta myös iäkkäämpi väestö olisi niin hyvin kuin mahdollista perillä euron kurssista. Valuutan vaihtuminen luo lisäksi painetta laajamittaiseen rahanpesuun.

-Rahanpesun tarve on hyvin suuri juuri nyt, ennen euron tuloa. Pimeä raha pyritään vaihtamaan kiireesti euroiksi, valtakunnansyyttäjä muistuttaa.

Moni talousrikollisuuden muoto kuten korruptio on Suomessa - ainakin kansainvälisesti verraten - onneksi vähäistä. Meillä ei kuitenkaan ole varaa tuudittautua oletukseen, että elämme turvallisessa lintukodossa.

-Korruptiota tutkiva YK:n ryhmä varoittaa, että suomalaiset saattavat luulla asioiden olevan paremmin kuin ne ovatkaan. Suomessa saattaa kehittyä tilanne, jossa emme kykene edes tunnistamaan talousrikoksia. Onkin syytä muistaa, että liiketoimintakieltojen määrä kääntyi Suomessa nousuun vuonna 2000. Viime vuonna niitä kirjattiin 1400, ja tänä vuonna summa nousee noin 1600:aan, muistutti Kuusimäki.

Poliisin resurssipula huolestuttaa


Valtakunnansyyttäjä alleviivaa, että eurovaluutan myötä myös Suomen talousrikollisuus muuttuu yhä kansainvälisemmäksi.

-Kaikkinainen kansainvälistyminen näkyy rikoksissa erittäin vahvasti. Tästä kertoo omalla tavallaan sekin, että paraikaa harkitaan eurooppalaisen syyttäjän toimen perustamista. Myös rikollisuuden painopisteet muuttuvat alati. Tämän hetken Suomessa lisää kasvupotentiaalia löytyy sellaisista rikostyypeistä kuin it-alan sisäpiiririkokset ja atk:n avulla tehtävät talousrikokset. Huumausainerikollisuus liittyy sekin erittäin kiinteästi talouden rikoksiin.

Valtakunnansyyttäjän mukaan rikostutkintaan on kuitenkin pesiytynyt vakava ongelma poliisin puolella.

-Poliisin sisällä ei tahdo enää löytyä väkeä tutkintatyöhön. Tärkeä syy tähän on se, että tutkinnassa poliisi saa huonompaa palkka kuin järjestyspoliisina. Talousrikostenkin tutkinnassa tämä on aivan ykköskysymyksiä. Jos työn arvostusta ja haastavuutta ei kyetä nostamaan, kuka sitä pian enää tekee, Kuusimäki kysyy.

Hänen mukaansa avoimiksi jääviä talousrikoksia voikin selittää sillä, että poliisin taloustutkijoiden määrää on pudotettu 400:stä noin 350:een.

-Tutkinta-ajat ovat pidentyneet, ja ongelmat kertautuvat sen myötä. Ihmisen muisti kun ei ole juridinen: hän ei muista kauan sitten sattuneita tapauksia, valtakunnansyyttäjä valistaa.

Onneksi suomalaisesta kansanluonteesta löytyy eräs piirre, joka voi kannustaa myös nuoria poliiseja talouden rikosten tutkijoiksi.

-Suomessa talousrikokset kiinnostavat ihmisiä. Ehkä tämä on se suomalaisen peruskateuden positiivinen puoli, Matti Kuusimäki lohkaisee.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat