EU-vaaliehdokkaat ovat somessa kampanjoinnin sijaan syytelleet toisiaan: "Keskustellaan, mitä muut tekevät väärin"
Europarlamenttivaaleihin on vielä puolitoista viikkoa aikaa ja kampanjointi on kiivaimmillaan. Kiivaasta kampanjoinnista ei kuitenkaan voi puhua, sillä taisto käy maltillisempana kuin esimerkiksi eduskuntavaaleissa. Sosiaalisen median merkitys korostuu mykyisin myös vaalityössä.
Kampanjointia käydään nykyisin monella eri alustalla, kuten Facebookissa, Instagramissa, TikTokissa ja X:ssä.
EU-vaalien äänestysprosentti Suomessa vuonna 2019 oli hieman yli 40 prosenttia. Ei siis ole yllättävää, että sosiaalisessa mediassa nämä vaalit eivät ole saaneet aikaan kovinkaan suurta liikettä.
– Toistaiseksi ei mitään valtavaa vipinää olla nähty. Se ehkä kertoo tästä perinteisesti pienestä äänestysprosentista ja muutenkin siitä, että EU-vaalit on kansalaisille vähän kaukaisemmat, sanoo Seinäjoen ammattikorkeakoulun sometutkija Elisa Kannasto.
Vaikka sosiaalisessa mediassa kampanjointi on nyt ollut vaisua, niin näistäkin vaaleista löytyy poliitikkoja, jotka luottavat somen tuomaan näkyvyyteen. Kilpaan on saatettu lähteä jopa nollabudjetilla, mutta näkyvyydellä voi lopputuloksen kannalta olla isokin merkitys.
"Uhkakuvia käytetään enemmän"
Ominaista eri alustoilla käydyillä keskusteluilla on ollut tutkijan mukaan vastaehdokkaiden voimakas arvostelu.
– Tällä hetkellä huomaa, että monet puolueet ja ehdokkaat lähtevät keskusteluun sitä kautta, että mitä muut tekevät väärin. Tai vieläkin voimakkaammalla kielenkäytöllä. Ja ylipäätään siinä omassa retoriikassa on alettu käyttää tällaisia uhkakuvia enemmän, kuin että puhuttaisiin asiasävyllä, Kannasto selittää.
Televisiossa nähtävät vaalitentit kilvoittavat keskustelua myös sosiaalisessa mediassa. Esimerkiksi X:ssä käydään tentti-illan jälkeen keskustelua siitä, kuka onnistui ja kuka ei.
– Näihin on kyllä selvästi tullut se sosiaalisen median ulottuvuus.
Vaalitentti nähdään MTV3-kanavalla ja MTV Katsomossa tänään keskiviikkona kello 20 alkaen.
MTV:n ensimmäiseen eurovaalitenttiin osallistuvat viiden suurimman puolueen puheenjohtajat: kokoomuksen Petteri Orpo, perussuomalaisten Riikka Purra, Sdp:n Antti Lindtman, keskustan Annika Saarikko ja vihreiden Sofia Virta.
Lue myös: EU-vaalien ennakkoäänestys alkaa
EU-vaalien ennakkoäänestys alkaa – mikä on tähän mennessä puhuttanut?
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää