EU maksanut liikaa tukia viljelijöille

EU maksoi jäsenmaidensa viljanviljelijöille kolme miljardia ecua eli lähes 17 mrd mk liikaa vuosina 1995 ja 1996. Näin ilmoittivat unionin tilintarkastajat tänään.

Tarkastajien mukaan ylitys johtui EU:n yhteisen maatalouspolitiikan tehottomuudesta. Tilintarkastajien mukaan myös naudan- ja vasikanlihan tuottajille on maksettu liikaa tukiaisia.

Liikanen: EU voi periä tukia takaisin

EU-komissaari Erkki Liikasen mukaan komissio voi ensi vuoden alusta ryhtyä perimään takaisin EU-tukia, jos se havaitsee järjestelmällisiä virheitä niiden käytössä. Liikanen sanoi Strasbourgissa, että osa jäsenmaista ei pidä komission aikeita laillisina, joten asia saattaa joutua EY:n tuomioistuimen ratkaistavaksi.

Liikasen mukaan EU-rahojen käytössä on edelleen ongelmia rakennerahastoissa. Sen sijaan maataloustuissa, joiden käyttöä EU:n tilintarkastustuomioistuin tänään julkistetussa vuotta 1996 koskevassa kertomuksessaan arvosteli, ollaan päästy jo parempaan.

Liikanen totesi, että EU:n rahankäytössä on nyt otettu käyttöön komission ja tilintarkastajien suosittelemat lääkkeet, jotka ovat menojen takaisin perimisen lisäksi jäsenmaiden kanssa tehty sopimus menojen hyväksymistä koskevista säännöistä ja päätös taloudellisen valvonnan tasosta ja kriteereistä jäsenmaissa.
(STT)


Lue myös:

    Uusimmat