Ernest Lawson paljastaa, mitä hänen vaimonsa ajattelee hänen vitseistään: "Ymmärrän, että hän rakastaa minua, mutta..."

Ernest Lawson toivoo Afrobotin matkan jatkuvan.

Videolla Afrobotti imitoi tunnettuja henkilöitä.

Putous-tähti Ernest Lawson kertoo, että hänen sketsihahmonsa Afrobotti on inspiroinut nuoria taiteilijoita. Hän on saanut valtavasti piirustuksia, joissa Afrobotti seikkailee erilaisissa tilanteissa. Afrobotti on laitettu esimerkiksi esiintymään toimintaelokuvassa.

– Myös Afrobotti eläintenhoitajana oli sympaattinen ja ihana kuva, hän kertoo.

Sketsihahmokilpailun ensimmäinen pudotus on pian edessä. Lawson ei ole huomannut, että pudotusta jännitettäisiin näyttelijöiden keskuudessa erityisen paljon.

– Olen huomannut parin vuoden aikana, että kilpailuasetelma otetaan kotisohvilla vakavammin kuin työryhmässä.

Lawson kuitenkin myöntää, että putoaminen jo kilpailun alkuvaiheessa harmittaisi, sillä hahmo on vasta esitelty yleisölle.

– Jos nyt lauantaina tippuisin, harmittaisi, että Afrobotin matkaa ei ehtinyt näyttää enempää.

Lawson ei kotonaan juuri keskustele Afrobotin tulevista käänteistä, sillä kotona ollessaan hän haluaa keskittyä olemaan perheensä kanssa. Välillä hän kuitenkin kysyy vaimonsa mielipidettä keksimästään vitsistä.

– Yleensä hän sanoo, että ”se on ihan hauska”. Sävy on sellainen, että ymmärrän, että hän rakastaa minua, mutta jotain parempaa pitäisi keksiä, hän nauraa.

Putous MTV3-kanavalla lauantaisin klo 19.30.

Lue myös:

    Uusimmat