Ensimmäinen kirjallisuuden Nobel-palkinnon voittanut afroamerikkalainen nainen Toni Morrison on kuollut

Yhdysvaltalainen kirjailija Toni Morrison on kuollut 88-vuotiaana lyhyen sairauden jälkeen, kertoi hänen perheensä tiistaina.

Morrisonin esikoisromaani Sinisimmät silmät ilmestyi vuonna 1970. Seitsemän vuotta myöhemmin romaani Solomonin laulu toi hänelle National Book Critics Circle Awardin.

Pulitzer-pakinnon Morrison sai romaanistaan Minun kansani, minun rakkaani. Vuonna 1993 hän sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon ensimmäisenä mustana naisena ja ensimmäisenä mustana amerikkalaisena.

Toni Morrison, oikealta nimeltään Chloe Anthony Wofford, syntyi Lorainin kaupungissa Ohiossa vuonna 1931. Yliopisto-opinnot päätettyään hän työskenteli englannin kielen opettajana ja kustannustoimittajana.

Kirjailijanuransa aikana Morrison kirjoitti toistakymmentä romaania, jotka on myös suomennettu. Hänen kynästään on lähtenyt myös muun muassa lastenkirjoja ja tietokirjoja.

Vuonna 2012 Morrison sai Yhdysvaltain korkeimman siviileille myönnettävän kunniamerkin, presidentin vapaudenmitalin.

Morrisonin perhe kertoo olevansa kiitollinen siitä, että kirjailija vietti pitkän ja hyvän elämän.

Lue myös:

    Uusimmat