EM-mitalisti Lotta Kemppinen jää pois Tokiosta – ”Ei tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa”

Pikajuoksun EM-hallikisojen hopeamitalisti Lotta Kemppinen ei pysty lunastamaan hänelle rankingjärjestelmän kautta avautunutta paikkaa Tokion olympiakisoihin.

Kemppinen, 23, oli yksi kymmenestä suomalaisesta yleisurheilijasta, jotka saivat rankingjärjystyksen vahvistuttua edustusoikeuden heinäkuun lopussa Tokiossa käynnistyviin kesäolympialaisiin.

Helsingin IFK:ta edustava Kemppinen juoksi toukokuussa Saksan Dessaussa 100 metrin ennätyksensä 11.33. Hän saavutti maaliskuun alussa Puolan EM-hallikisoissa hopeaa 60 metrillä.

Tieto paikan avautumisesta tuli Kemppiselle kuitenkin katkeransuloisena, sillä hän ei pystynyt kisaamaan kesäkuun loppupuolella kuin kerran jalkavamman takia.

– Valintakelpoinen olympialaisiin!! Ja silti ei tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa. Niin lähellä, mutta silti niin kaukana, Kemppinen kirjoitti Instagram-päivityksessään keskiviikkona.

–Valitettavasti en paikkaa voi ottaa vastaan, vaikka valintakelpoisuus on saavutettu. Olympialaiset tulevat liian pian, eikä jalka ehdi siihen mennessä kuntoutua, hän jatkoi.

Koronapandemian takia vuodella siirtyneet olympialaiset tarjosivat Kemppiselle toisaalta tilaisuuden tehdä riittäviä tuloksia kisoihin, mutta samalla seuraavat kisat ovat jo kolmen vuoden kuluttua. Silloin Kemppinen on edelleen vasta 26-vuotias.

– Joka tapauksessa tämä on hieno saavutus omalla urheilu-uralla ja kun omalle kohdalle ei tule nyt olympialaisia 2020, niin mut löytää olympialaisista 2024! hän lupaa.

Juttua päivitetty klo 7.56: Lisätty toiseen kappaleeseen, että Kemppinen oli yksi kymmenestä urheilijasta, jotka saivat edustuskelpoisuuden nimenomaan rankingjärjestelmän kautta.

Lue myös:

    Uusimmat