Elvis-fanina tunnettu Lauri Karhuvaara muistelee idoliaan

Suosikkijuontaja Lauri Karhuvaara lukeutuu Elviksen suuriin faneihin.

Huomenta Suomen vakiokasvo Lauri Karhuvaara on suuri Elviksen fani. Vaikka hänen kuolemastaan tulee tänään torstaina 35 vuotta, juontaja tuntee edesmenneen laulajan vaikutuksen nykypäivään.

– Elvis on suuri väkevä mies, joka elää edelleen, Karhuvaara muistelee MTV3.fille.

– Hän on suuri taiteilija ja tulkitsija. Hän ylitti rajat, ihonvärit ja uskonnot, ihailija perustelee.

Elvis on levyttänyt pitkän uransa aikana 754 kappaletta. Suuri fani kertoo, että häneltä löytyy tuotannon keskeinen osa. Karhuvaaran paljastaa, että hänen lempikappaleensa on The Wonder of You. Hän kuuntelee edesmenneen supertähden tuotantoa edelleen viikoittain.

– Kuuntelen musiikkia, sen tulkintaa ja materiaalia. Minulla on Elviksen musiikkia sekä live- että studiotallenteina, hän kertoo MTV3.fille.

Suosikkijuontajalta löytyy lisäksi fanikamaa. Hän kuuluu Elviksen viralliseen Suomi-fanclubiin, joka toimii aktiivisesti ympäri maata. Hän itse laulaa mielellään artistin musiikkia, ja suosikkeihin lukeutuvat muun muassa Can't Help Falling in Love ja Love Me Tender.

– Minulla on Elvis-pienoisnukkeja, joita katsojatkin ovat lähettäneet. Lisäksi minulla on Elvis-seinäkello, hän kertoo kokoelmastaan.

Karhuvaara ei ole vielä ehtinyt piipahtaa Elviksen pyhätössä Gracelandissa, vaikka häntä onkin pyydettykin mukaan ryhmämatkoille.

– Joskus aion mennä. Oleellisempaa on kuitenkin musiikki, tuttu tv-kasvo pohtii.

Hän kuuntelee jälleen merkkipäivänä edesmenneen laulajalegendan tuotantoa.

– Laitan soimaan saunan jälkeen 50 kappaletta sisältävän Greatest hits -kokoelman, hän paljastaa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat