Säänvaihtelut ovat nousemassa isoon osaan parhaillaan käynnissä olevassa Kreikan MM-rallissa.
Kilpailua on ajettu perjantaina sadekuurojen kastellessa sorateitä ja päivän edetessä vesisateet ovat muuttuneet vallitsevimmiksi. Tilanne nostaa kuljettajien tekemät rengasvalinnat isompaan osaan.
Jari-Matti Latvala johtaa kisaa kolmen ajetun erikoiskokeen jälkeen 3,3 sekunnilla toisena olevaan Sebastien Loebiin verrattuna. Mikko Hirvonen on kolmantena 14,3 sekunnin päässä kärjestä. Latvala on tehnyt nyt pohja-ajan jokaisella kolmella tähän asti ajetulla erikoiskokeella.
- Kahdella viimeisellä kilometrillä satoi pikkaisen ja se teki tiestä liukkaan, Latvala kommentoi ralliradiolle erikoiskokeen maalissa.
- Erikoiskoe oli hankala vaihtelevien olosuhteiden takia. En odottanut sadetta, joten en ottanut mukaan pehmeän seoksen renkaita. Tähän mennessä tilanne on ok, totesi puolestaan Loeb.
Raporttien mukaan kisan neljäs erikoiskoe tullaan ajamaan kovenevassa sateessa. Se voi osoittautua eduksi Hirvoselle, jolla on autossaan mukana kaksi pehmeämmän seoksen rengasta.
Perjantaina ajetaan vielä kuusi erikoiskoetta. Kilpailu päättyy sunnuntaina.
Katsomo.fin rallipalvelu (maksullinen)
Kreikan MM-ralli, tilanne EK 3/22:
1. Jari-Matti Latvala Ford 43.23,0 2. Sebastien Loeb Citroen +3,3 3. Mikko Hirvonen Citroen +14,3 4. Petter Solberg Ford +17,5 5. Jevgeni Novikov Ford +37,1 6. Mads Östberg Ford +49,3 7. Ott Tänak Ford +1.15,1 8. Thierry Neuville Citroen +1.28,2 9. Martin Prokop Ford +1.40,9
Erikoiskokeen 3 nopeimmat:
1. Jari-Matti Latvala Ford 16.06,3 2. Sebastien Loeb Citroen +0,1 3. Petter Solberg Ford +0,2 4. Mikko Hirvonen Citroen +3,9 5. Jevgeni Novikov Ford +11,1 6. Mads Östberg Ford +19,3 7. Thierry Neuville Citroen +23,6 8. Ott Tänak Ford +25,0 9. Martin Prokop Ford +35,6
Erikoiskokeiden aikataulu (ajat Suomen aikaa):
Torstai 24.5.
10.23 Aika-ajoerikoiskoe (6,20 km)
18.28 EK1: Kineta (25,24 km)
Perjantai 25.5.
6.53 EK2: Aghia Marina (13,80 km)
8.31 EK3: Thiva 1 (23,60 km)
10.20 EK4: Elikonas 1 (19,89 km)
Etähuolto (15 min)
12.25 EK5: Bauxites 1 (23,17 km)
13.19 EK6: Drossohori (22,00 km)
Etähuolto (15 min)
15.22 EK7: Bauxites 2 (23,17 km)
17.05 EK8: Elikonas 2 (19,89 km)
18.50 EK9: Thiva 2 (23,60 km)
Lauantai 26.5.
8.38 EK10: Klenia Mycenae 1 (17,41 km)
9.45 EK11: Ghymno 2 (17,61 km)
10.40 EK12: Kefalari 1 (18,40 km)
12.06 EK13: Ziria 1 (21,36 km)
Huoltotauko (30 min)
15.17 EK14: Klenia Mycenae 2 (17,41 km)
16.24 EK15: Ghymno 2 (17,61 km)
17.19 EK16: Kefalari 2 (18,40 km)
18.45 EK17: Ziria 2 (21,36 km)
Sunnuntai 27.5.
9.14 EK18: Aghii Theodori 1 (19,42 km)
9.45 EK19: New Pissia 1 (11,37 km)
Huoltotauko (30 min)
11.57 EK20: Aghii Theodori 2 (19,42 km)
12.28 EK21: New Pissia 2 (11,37 km)
14.11 EK22: New Loutraki (3,97 km) *Power Stage*