Loukkaantumisestaan toipunut Jari-Matti Latvala avasi Kreikan MM-rallin huimalla pohja-ajalla.
Latvala avasi kilpailun tekemällä pohja-ajan 25,2-kilometrisella avauserikoiskokeella. Hän oli 2,8 sekuntia nopeampi kuin ek:n toiseksi nopeimmin läpi ajanut Sebastien Loeb.
- Taistelimme todella tiukasti väliajoissa. Lopussa ilmeisesti onnistuin puristamaan aikaa muutamissa tiukoissa mutkissa, Latvala iloitsi ralliradiolle.
Latvalan suoritus on kova, varsinkin kun huomioi hänen ajavan vasta hiljattain kuntoutuneena. Suomalainen mursi vasemman solisluunsa huhtikuun alussa hiihtolenkillä Lapissa ja joutui jättämään Argentiinan osakilpailun väliin.
Mikko Hirvonen oli avauserikoiskokeen kolmanneksi nopein jäätyään Latvalan pohjista peräti 7,1 sekuntia.
- Ei ollut ongelmia. Oli erittäin liukasta, enkä ole ihan varma oliko autoni säädöt ihan kohdillaan. Nautin kuitenkin ajamisesta, Hirvonen totesi erikoiskokeen maalissa.
Latvalan tavoin Fordin tehdastallissa ajava Petter Solberg menetti 14,6 sekuntia tallikaveriinsa nähden. Norjalainen valitsi ainoana kärkipään kuskina kisan starttiin pehmeän rengasseoksen, jonka seurauksena renkaat kuluivat pahasti erikoiskokeen aikana. Norjalaisen mukaan virhevalinta oli hänen omansa, talli oli suositellut kovempaa rengasseosta.
Kilpailu jatkuu perjantaina, jolloin ajetaan kahdeksan erikoiskoetta kello 6.53 alkaen.
Katsomo.fin rallipalvelu (maksullinen)
Kreikan MM-ralli, tilanne EK 1/22:
1. Jari-Matti Latvala Ford 17.38,0 2. Sebastien Loeb Citroen +2,8 3. Mikko Hirvonen Citroen +7,1 4. Mads Östberg Ford +13,7 5. Petter Solberg Ford +14,6 6. Jevgeni Novikov Ford +20,4 7. Ott Tänak Ford +36,3 8. Martin Prokop Ford +37,4 9. Thierry Neuville Citroen +37,8 10. Sebastien Ogier Skoda +41,8
Erikoiskokeiden aikataulu (ajat Suomen aikaa):
Torstai 24.5.
10.23 Aika-ajoerikoiskoe (6,20 km)
18.28 EK1: Kineta (25,24 km)
Perjantai 25.5.
6.53 EK2: Aghia Marina (13,80 km)
8.31 EK3: Thiva 1 (23,60 km)
10.20 EK4: Elikonas 1 (19,89 km)
Etähuolto (15 min)
12.25 EK5: Bauxites 1 (23,17 km)
13.19 EK6: Drossohori (22,00 km)
Etähuolto (15 min)
15.22 EK7: Bauxites 2 (23,17 km)
17.05 EK8: Elikonas 2 (19,89 km)
18.50 EK9: Thiva 2 (23,60 km)
Lauantai 26.5.
8.38 EK10: Klenia Mycenae 1 (17,41 km)
9.45 EK11: Ghymno 2 (17,61 km)
10.40 EK12: Kefalari 1 (18,40 km)
12.06 EK13: Ziria 1 (21,36 km)
Huoltotauko (30 min)
15.17 EK14: Klenia Mycenae 2 (17,41 km)
16.24 EK15: Ghymno 2 (17,61 km)
17.19 EK16: Kefalari 2 (18,40 km)
18.45 EK17: Ziria 2 (21,36 km)
Sunnuntai 27.5.
9.14 EK18: Aghii Theodori 1 (19,42 km)
9.45 EK19: New Pissia 1 (11,37 km)
Huoltotauko (30 min)
11.57 EK20: Aghii Theodori 2 (19,42 km)
12.28 EK21: New Pissia 2 (11,37 km)
14.11 EK22: New Loutraki (3,97 km) *Power Stage*