EK10: Hirvonen vältti ulosajon täpärästi – Ogier kärkipaikalle

Mikko Hirvonen.
Mikko Hirvonen.
Julkaistu 18.06.2011 16:40(Päivitetty 18.06.2011 17:51)
Toimittajan kuva

Tero Koivula

tero.koivula@mtv.fi

Kreikan MM-rallin kymmenes erikoiskoe oli koitua ongelmalliseksi Mikko Hirvoselle.

Hirvonen saapui erikoiskokeen maaliin auton pelti hieman rytyssä lievän ulosajon seurauksena. Suomalaisen mukaan hän oli ollut onnekas, kun oli välttänyt keskeytyksen.

- Nyt kävi todella lähellä. Onneksi auto ei vaurioitunut ja pääsimme erikoiskokeen läpi, kisassa neljäntenä oleva Hirvonen totesi wrc.comin ralliradiolle.

Kisan johtopaikka vaihtui kymmenennellä erikoiskokeella, kun Ranskan Sebastien Ogier nousi ohi kisaa alusta asti johtaneen Norjan Petter Solbergin. Kärkikaksikon välillä on nyt 6,3 sekuntia ranskalaisen hyväksi.

Ranskan Sebastien Loeb on kilpailussa kolmantena kymmenen sekuntia Hirvosta edellä.

Jari-Matti Latvala sai huoltotauolla auton turbo-ongelman korjattua. Kymmenennellä erikoiskokeella hän tekikin pohja-ajan. Yli 13 minuutin päähän kärjestä pudonnut Latvala ei juuri kärkiajasta innostunut.

- Ei tämä paljoa merkkaa. Kuitenkin se antaa minulle uskoa, että silloin kun kaikki toimii, on voittotaistelu mahdollista, Latvala sanaili.

Kimi Räikkönen jatkaa tasaista kisaansa seitsemännellä sijalla ja SWRC-luokan kisaa johtava Juho Hänninen on kokonaiskilpailussa kahdeksantena.

Lauantaina ajetaan vielä kolme erikoiskoetta. Kilpailu päättyy sunnuntaina kello 14 alkaen suorana televisioitavaan 18. erikoiskokeeseen.

MM-rallin tulosseuranta!

Rallivideot Katsomossa | TV-lähetysajat

Kreikan MM-ralli, tilanne EK 10/18:

 1. Sebastien Ogier   Citroen   2.35.37,4  
 2. Petter Solberg    Citroen        +6,3 
 3. Sebastien Loeb    Citroen       +13,4  
 4. Mikko Hirvonen    Ford          +23,3  
 5. Henning Solberg   Ford        +2.56,2  
 6. Matthew Wilson    Ford        +3.40,0  
 7. Kimi Räikkönen    Citroen     +5.14,1 
 8. Juho Hänninen     Skoda/S2    +6.07,9 
 9. Bernardo Sousa    Ford/S2     +8.43,8  
10. Dennis Kuipers    Ford        +9.27,3 
...
14. J-M. Latvala      Ford       +13.34,3 

Erikoiskokeen 10 nopeimmat:

 1. J-M. Latvala      Ford        11.20,0
 2. Sebastien Ogier   Citroen        +2,6
 3. Sebastien Loeb    Citroen        +6,4
 4. Mikko Hirvonen    Ford           +7,5
 5. Jevgeni Novikov   Ford           +9,2
 6. Mads Östberg      Ford          +11,0
 7. Petter Solberg    Citroen       +14,3
 8. Henning Solberg   Ford          +19,5
 9. Matthew Wilson    Ford          +22,0
10. Kimi Räikkönen    Citroen       +24,9

Erikoiskokeiden aikataulu (ajat Suomen aikaa):

Perjantai 17.6.
9.08 EK1: Thiva 1 (23,60 km)
11.01 EK2: Elatia (39,10 km)
Etähuolto/Kamena Vourla (15 min).
13.39 EK3: Eleftherohori (18,10 km)
14.28 EK4: Rengini (11,88 km)
16.15 EK5: Thiva 2 (23,60 km)
17.48 EK6: Mavrolimni (25,05 km)

Lauantai 18.6.
11.02 EK7: Klenia Mycenae 1 (17,41 km)
12.05 EK8: Ghymno 1 (26,28 km)
13.20 EK9: Kefalari 1 (18,40 km)
Huoltotauko (30 min).
16.20 EK10: Klenia Mycenae 2 (17,41 km)
17.23 EK11: Ghymno 2 (26,28 km)
18.40 EK12: Kefalari 2 (18,40 km)
Huoltotauko (30 min).
21.33 EK13: Nea Politia (17,71 km)

Sunnuntai 19.6.
9.03 EK14: Aghii Theodori 1 (19,42 km)
9.34 EK15: New Pissia 1 (11,37 km)
Huoltotauko (30 min).
12.05 EK16: Aghii Theodori 2 (19,42 km)
12.36 EK17: New Pissia 2 (11,37 km)
14.11 EK18: New Loutraki (4,00 km) *POWER STAGE*