EK10: Hirvonen karkaamassa Loebiltä

Mikko Hirvonen (Kuva: Les Kolczak/Ford)
Mikko Hirvonen (Kuva: Les Kolczak/Ford)
Julkaistu 23.05.2009 16:38(Päivitetty 23.05.2009 16:48)

Mikko Hirvonen jatkaa taisteluaan Sardinian MM-rallin voitosta. MTV3 seuraa kilpailun etenemistä.

Kilpailussa toisena oleva Hirvonen teki kilpailun kymmenennelle erikoiskokeelle hurjan pohja-ajan. Hirvonen onnistui hieman karistamaan kolmantena olevaa Ranskan Sebastien Loebiä kannoiltaan.

- Pätkä meni ihan hyvin. Yritän tehdä eroa Sebastieniin ja aika oli hyvä. Toivottavasti pystymme jatkamaan samalla tavalla, Hirvonen totesi erikoiskokeen maalissa.

Loeb oli toistamiseen ajetulla 14 kilometrin reitillä 5,1 sekuntia Hirvosta hitaampi. Ranskalaismestari oli tyytyväinen siihen, että hänen oma aikansa parani hieman aamuisesta.

- Tein, mitä pystyin, Loeb kuittasi.

Kisaa johtaa yhä Hirvosen tallikaveri Jari-Matti Latvala. Latvalan johto Hirvoseen nähden on 19,3 sekuntia. Loeb on jäänyt Latvalasta jo 31,9 sekuntia. Isoista eroista huolimatta Latvala ei ole täysin tyytyväinen olosuhteisiin.

- Tie on erittäin rujossa kunnossa. Tulee hankala iltapäivä. Yritin ajaa mahdollisimman kovaa, sillä haluan voittaa tämän kilpailun, Latvala muotoili.

Lauantaina ajetaan vielä kaksi erikoiskoetta. Kilpailu päättyy sunnuntaina.

Seuraa kilpailun etenemistä MTV3 Tulospalvelusta

Katso rallivideoita MTV3 Katsomosta!

Sardinian MM-ralli, tilanne EK 10/17:

 1. J-M. Latvala      Ford   2.20.51,5  
 2. Mikko Hirvonen    Ford       +19,3  
 3. Sebastien Loeb    Citroen    +31,9  
 4. Petter Solberg    Citroen  +1.05,0
 5. Dani Sordo        Citroen  +1.28,2 
 6. Mads Östberg      Subaru   +2.07,6 
 7. Jevgeni Novikov   Citroen  +2.09,2 
 8. Henning Solberg   Ford     +2.48,5 
 9. Matthew Wilson    Ford     +3.55,2 

Erikoiskokeen 10 nopeimmat:

 1. Mikko Hirvonen    Ford      9.05,4
 2. Sebastien Loeb    Citroen     +5,1  
 3. J-M. Latvala      Ford        +7,7  
 4. Dani Sordo        Citroen     +9,0 
 5. Jevgeni Novikov   Citroen    +11,7
 6. Petter Solberg    Citroen    +12,4
 7. Henning Solberg   Ford       +13,5
 8. Mads Östberg      Subaru     +20,6
 9. Matthew Wilson    Ford       +27,5

Ralliviikonlopun aikataulu (ajat Suomen aikaa):

Perjantai 22.5.
10.32 EK1: Sa Conchedda 1 (14,99 km)
11.08 EK2: Loelle 1 (22,30 km)
11.43 EK3: Crastazza 1 (27,81 km)
Huoltotauko (30 min).
15.57 EK4: Sa Conchedda 2 (15,57 km)
16.33 EK5: Loelle 2 (22,30 km)
17.08 EK6: Crastazza 1 (27,81 km)

Lauantai 23.5.
9.45 EK7: Sa Linea 1 (14,20 km)
10.31 EK8: Fiorentini 1 (22,02 km)
11.32 EK9: Monte Lerno 1 (29,15 km)
Huoltotauko (30 min).
16.05 EK10: Sa Linea 2 (14,20 km)
16.51 EK11: Fiorentini 2 (22,02 km)
17.52 EK12: Monte Lerno 2 (29,15 km)

Sunnuntai 24.5.
8.08 EK13: Monte Olia 1 (19,31 km)
8.42 EK14: Sorilis 2 (18,66 km)
Huoltotauko (30 min).
11.19 EK15: Arzachena (10,24 km)
12.46 EK16: Monte Olia 2 (19,31 km)
13.20 EK17: Sorilis 2 (18,66 km)

Tv-lähetysajat (muutokset mahdollisia):

La 23.5.
MTV3 19.20-19.30 Ralliextra
MAX  19.35-20.05 Tilannekatsaus
MAX  22.30-23.00 Lauantain kooste
MTV3 01.05-01.35 Lauantain kooste

Su 24.5.
MAX  09.45-10.15 Lauantain kooste (2. es)
MTV3 18.45-19.00 Ralliextra
MAX  20.10-20.40 Sunnuntain kooste
MAX  22.30-23.30 Ralliviikonlopun kooste
MTV3 02.05-02.35 Sunnuntain kooste

Ma 25.5.
MAX  18.00-19.00 Ralliviikonlopun kooste (2. es)

(MTV3)