Iskelmälegenda Eino Grönin ura on kestänyt jo 60 vuotta. Ensi vuonna ikiliikkuja Grönin levytuotanto ylittää 700 kappaleen rajan.
Lämpöä on alle kymmenen astetta ja vettä ripsii, mutta iskelmän veteraani Eino Grön ei ole ulkoilmakeikasta moksiskaan. Konkarin ääni ja asenne ovat priimaa, kun hän laulaa Seinäjoen Tangomarkkinoiden yleisölle.
– Yhden ainoan keikan olen joutunut peruuttamaan. Kankaanpään seudulla oli syttynyt metsäpalo, se esti esiintymisen, Grön muistelee.
Grönin musiikkiura alkaa olla jo häkellyttävän mittainen: hän on tanssittanut suomalaisia noin 60 vuotta. Sinä aikana on tullut nähtyä maa ja sen lavat perin pohjin.
– Itse tykkään eniten vanhanaikaisista tanssilavoista. Kannuskosken lava Luumäellä on suosikkejani. Olen esiintynyt siellä usein juhannuspäivänä.

Iskelmäyleisö on lavoilla rauhallista, mutta yhden ikävän muutoksen Grön on havainnut. Taidokkaasti tanssivat tuppaavat solistin mukaan "vähän halveksimaan muita", amatöörejä.
– Se häiritsee sitä tanssijaa, joka tanssii omalla tavallaan.
Linjanmuutoksen tarvetta Grön näkee myös Suomen nykyisessä kevyen musiikin radioannissa.
– Suurin osa radion musiikkitarjonnasta menee ohi niiltä, jotka siitä maksavat. Eihän perinteinen tanssimusiikki ole vanhentunutta, se väite ei pidä paikkaansa.
Kaksi passia
Eino Grönin jättimäisen pitkän uran salaisuus saattaa löytyä siitä, että hän on malttanut pitää aina välillä sapattivapaata. Mies löysi jo kauan sitten Floridan auringon, ja nyt Grön onkin Suomen ja Yhdysvaltain kaksoiskansalainen.
