Eikö tee mieli? 13 syytä harrastaa enemmän seksiä: "Vaikka sinua ei aluksi juurikaan haluttaisi..."

Jos pähkäilet, jaksatko ryhtyä petipuuhiin, lue tämä.

Seksiin ryhdytään monestakin syystä. Rakkaus, nautinto ja yritys tulla raskaaksi ovat kaikki hyviä syitä harrastaa seksiä kumppanin kanssa, mutta oletko perillä seksin muista hyödyistä keholle ja mielelle?

Muun muassa seuraavat Health-sivuston listaamat syyt kannattaa pitää mielessä, kun kumppani ehdottaa seksiä.

1. Seksi polttaa kaloreita

Se, kuinka paljon seksi todellisuudessa polttaa kaloreita, riippuu pitkälti asennosta ja seksin kestosta. Vuonna 2013 julkaistun tutkimuksen mukaan miehet polttivat noin 101 kaloria seksin aikana, naiset puolestaan 69. Tutkimuksessa seksi kesti esileikistä orgasmiin noin 25 minuuttia. Kuntosalilla käymistä tuskin kannattaa seksin vuoksi lopettaa, mutta on hyvä muistaa, että mitä pidempään seksihetki kestää, sitä enemmän kaloreitakin palaa.

2. Seksi auttaa nukkumaan

Orgasmin jälkeen kehossa vapautuu rentouttavaa prolaktiini-hormonia, kertoo Kristin Mark Kentuckyn yliopistosta. 

– Jos et tunne oloasi erityisen väsyneeksi etukäteen, seksin harrastaminen ja orgasmin saaminen voivat ehdottomasti auttaa nukahtamaan nopeammin kuin olisit muuten nukahtanut.

3. Seksi madaltaa verenpainetta ja vähentää stressiä

Vuonna 2005 julkaistussa skottitutkimuksessa huomattiin, että ne osallistujat, jotka olivat harrastaneet seksiä tutkimusajanjaksolla kokivat pienempiä piikkejä verenpaineessa ja palautuivat nopeammin stressaavien tehtävien jälkeen kuin ne, jotka eivät olleet peittoja heilutelleet. 

Tutkimus viittaakin kahteen tärkeään seksin terveyshyötyyn: parempaan verenpainekontrolliin ja parempaan stressinhallintaan. Markin mukaan seksi madaltaa stressitasoja, mutta vaikuttaisi myös auttavan käsittelemään stressiä tehokkaammin.

4. Seksi vahvistaa sydäntä

Säännöllinen seksi saattaa olla hyödyksi sydämelle. Erään brittitutkimuksen mukaan 20 vuoden aikana vähintään kaksi kertaa viikossa seksiä harrastaneet miehet kuolivat epätodennäköisemmin sydänsairauksiin kuin miehet, jotka harrastivat seksiä vähemmän kuin kerran kuussa. 10 vuoden jälkeen riski äkkikuolemaan oli 50 prosenttia pienempi kuin niiden miesten, jotka harrastivat vähemmän seksiä. Ero kuitenkin kaventui seuraavan vuosikymmenen aikana.

Mark huomauttaa, että tulokset osoittavat korrelaation, mutta eivät syy-yhteyttä.

– Terveen seksielämän omaavilla ihmisillä on todennäköisesti kaikkinensa terveelliset elämäntyylit, hän toteaa.

Hän kuitenkin epäilee, että seksilläkin on syynsä.

– Seksi auttaa säätelemään estrogeenin ja testosteronin tapaisia hormoneja, jotka vaikuttavat kaikenlaisiin elimiin kehossa, mukaan lukien sydämeen.

5. Seksi voi auttaa suojaamaan syövältä

Jotkut tutkimustulokset viittaavat siihen, että miehet, jotka ejakuloivat useammin, saattavat näin vähentää riskiään sairastua eturauhassyöpään. Tulokset ovat kuitenkin epävarmoja.

Rintasyövän ehkäisyssä tulokset ovat olleet selvempiä. Erään ranskalaistutkimuksen mukaan vähintään kerran kuussa seksiä harrastaneet naiset sairastuivat epätodennäköisemmin rintasyöpään kuin ne, jotka eivät seksiä harrastaneet. Ja vaikka rintasyöpä on harvinainen miehillä, kreikkalaistutkimus selvitti, että orgasmi alle kuusi kertaa kuussa nosti riskiä verrattuna useampiin orgasmeihin.

6. Seksi parantaa vastustuskykyä

Wilkesin yliopiston tutkimuksen mukaan viikottainen seksi tekee hyvää vastustuskyvylle ja suojaa flunssalta. Tutkijat huomasivat, että niillä tutkimukseen osallistuneilla opiskelijoilla, jotka harrastivat seksiä kerran tai kaksi viikossa, oli elimistössään enemmän viruksia vastaan taistelevaa vasta-ainetta kuin opiskelijoilla, jotka harrastivat vähemmän seksiä.

Yllättävää kyllä, kerran tai kaksi viikossa seksiä harrastaneilla vasta-ainetta oli jopa enemmän kuin vähintään kolme kertaa viikossa peittoa heiluttelevilla, joten tässä tapauksessa liika voi olla todella liikaa.

7. Seksi helpottaa kipua

"Ei tänään, kulta. Päätäni särkee." Vanhaan kliseeseen ei kannata turvautua, sillä vuonna 2013 julkaistun saksalaistutkimuksen mukaan seksi voi edesauttaa voinnin paranemista. Kun tutkimukseen osallistuneet valitsivat seksin harrastamisen päänsäryn aikana, noin 60 prosenttia migreenistä kärsivistä ja 30 prosenttia sarjoittaisesta päänsärystä kertoi kivun helpottaneen osittain tai kokonaan.

Markin mukaan kivun helpottamiseen liittyvät orgasmin aikana vapautuvat endorfiinit ja alapäähän virtaava veri.

8. Seksi voi pidentää elämää

Useat tutkimukset ovat löytäneet yhteyden vilkkaan seksielämän ja pidemmän elämän välillä. Yksi tunnetuimmista tutkimuksta on ollut vuodesta 1955 vuoteen 1980 kestänyt Duken yliopiston tutkimus, jossa huomattiin, että miehillä yhdyntöjen lukumäärä oli yhteydessä pidempään elämään. Naisilla yhdynnän tuottama nautinto oli merkittävämpi tekijä.

Tutkija Justin Lehmiller huomauttaa, ettei voida kuitenkaan olla varmoja siitä, auttaako seksi pidentämään elämää vai harrastavatko terveemmät ihmiset enemmän seksiä. Muiden terveyshyötyjen valossa Lehmiller kuitenkin suosittelee puikahtamaan vällyjen väliin!

9. Seksi vahvistaa parisuhdetta

Rakkaushormoni oksitosiinia vapautuu kehossa fyysisen läheisyyden ja ihokontaktin myötä. Lehmillerin mukaan se voi auttaa lisäämään romanttisia tunteita kumppania kohtaan.

Jos haluat vahvistaa välistänne yhteyttä lisää, ole kumppanisi kanssa sylikkäin seksin jälkeen. Toronton yliopiston tutkimuksen mukaan ne pariskunnat, jotka viettivät seksin jälkeen ylimääräistä aikaa suudellen, jutellen ja hellitellen toisiaan, raportoivat suurempaa tyydytystä seksielämäänsä ja parisuhdettaan kohtaan.

10. Seksi on pysyvän onnellisuuden salaisuus

Fyysistä läheisyyttä voi olla vaikea ylläpitää ikääntymisen myötä. Mutta seksuaalisesta aktiivisuudesta on hyötyä, kertoo vuoden 2014 tutkimus Johns Hopkinsin yliopistosta. Tutkimuksessa tarkasteltiin 58–85-vuotiaiden seksielämää. Tutkijat havaitsivat, että ne pariskunnat, jotka harrastivat säännöllisesti jotain seksuaalista toimintaa, vaikka vain kerran kuussa, raportoivat suuremmasta tyytyväisyydestä avioliittoaan kohtaan sekä onnellisemmasta parisuhteesta kuin ne, jotka eivät olleet harrastaneet seksiä vähintään vuoteen.

Seksuaalinen aktiivisuus ei tutkimuksessa tarkoittanut yhdyntää eikä sen tarvinnut päättyä orgasmiin. Mikä tahansa sekusaalista kiihotusta stimuloiva toiminta laskettiin mukaan.

11. Seksi tekee älykkäämmäksi

Vuoden 2010 rottatutkimus Princetonin yliopistosta havaitsi, että useammin seksiä harrastavilla rotilla oli havaittavissa enemmän neuronien kasvua hippokampuksessa, joka on aivojen olennainen oppimiseen ja muistiin keskittyvä alue. Lehmillerin mukaan seksin aikana vapautuu kemikaaleja, jotka aktivoivat aivojen palkintokeskusta. 

– Joillain tavoin seksi voi mahdollisesti tehdä fiksummaksi!

12. Seksi saa näyttämään nuoremmalta

Vuonna 2013 esitelty tutkimus paljasti, että usein seksiä harrastaneet näyttivät 4–7 vuotta nuoremmilta kuin vähemmän seksiä harrastaneet. Tutkimusta johtanut David Weeks epäilee sen johtuvan endorfiineista ja hyvän olon hormoneista, joita seksin aikana vapautuu. Lisäksi seksistä on hyötyä unen ja stressitasojen kannalta.

Myös seksin vaikutukset verenkiertoon ja hormonien säätelyyn voivat puolestaan Markin mukaan vaikuttaa positiivsesti ihon ulkonäköön.

13. Seksi saa haluamaan lisää seksiä

Mark muistuttaa, että seksin harrastamisen on osoitettu piristävän libidoa. Toisin sanoen, mitä enemmän harrastat seksiä, sitä enemmän sitä haluat.

– Vaikka sinua ei aluksi juurikaan haluttaisi, aloittaminen voi saada sinut sille tuulelle, ja pidemmän päälle se voi myös tuoda osan halusta takaisin.

Artikkeli on uusinta vuoden takaa.

Lähde: Health

Lue myös:

    Uusimmat