Terapeutti neuvoo: Jos pystyt järjestämään aikaa töille, pystyt järjestämään sitä myös seksille

Jos syytät seksin puutteesta kiirettä ja stressiä, mieti uudelleen. Kaikki on kiinni tärkeysjärjestyksestä. 

Seksuaaliterapeutti Krystal Woodbridgen mukaan nykyajan tietotulva on saanut aikaan sen, etteivät pariskunnat enää tiedä, mistä lähtisivät liikkeelle ratkaistaakseen seksiin liittyviä ongelmiansa. Naisen mukaan ratkaisu näihin ongelmiin on lähempänä kuin moni uskoo. 

Priorisoi seksi korkeammalle 

Woodbridgen arvion mukaan 70 prosenttia hänen vastaanotolleen tulleista asiakkaista on tyytymättömiä seksin määrään parisuhteessa. Kiireinen työ, lapset ja muut perhehuolet ovat johtaneet siihen, että useat pariskunnat kokevat, ettei heillä yksinkertaisesti ole aikaa harrastaa seksiä. 

– Ongelma on, että monet pariskunnat priorisoivat muut asiat parisuhteen edelle. Jos jokin asia seksielämässä tai parisuhteessa vaatii töitä, sinun täytyy käyttää sen hoitamiseen aikaa.

Vaikka ohje saattaa kuulostaa yksinkertaiselta, Woodbridgen mukaan harva pari kuitenkaan toteuttaa sitä. Pariskuntien tulisi myös muistaa, että ongelmien korjaaminen ei käy nopeasti, vaan se vaatii aikaa.  

Seksi on seksiä, vaikka sen sopisi ennakkoon

Woodbridge on sitä mieltä, että jos ihmisillä on aikaa tehdä töitä ja harrastaa, ei ole mitään syytä siihen, miksi heillä ei olisi aikaa harrastaa seksiä. Jos seksiä haluaa, sille pitää tehdä aikaa.

– Sinun täytyy priorisoida se. Aika moni pariskunta kertoo, ettei heillä ole aikaa, mutta silti he ovat myöhään töissä viimeistelemässä projektia tai harjoittelevat maratonia varten, Woodbridge toteaa.

Moni saattaa vierastaa kalenteriin kirjoitettua seksiaikaa spontaanittomuuteen vedoten, mutta joskus se voi olla ainoa tapa löytää petipuuhille aikaa. 

Sovit tapaamisia lääkärisi, työkaverisi ja asiakkaasi kanssa, joten mikset sopisi aikaa myös puolisosi kanssa?

Seksi ja fyysinen kosketus ovat tärkeä osa parisuhdetta. Vaikka se vaatisikin ennakkoon sopimista, se on sen arvoista.  

Lähde: Independent 

***

Lue myös:

    Uusimmat