”Ei voi ruveta pelleilemään!” Lewis Hamilton ei kiusannut vain Kimi Räikköstä – teki härskin tempun Valtteri Bottakselle

Mercedeksen brittikuskin Lewis Hamiltonin toiminta Itävallan GP:n aika-ajoissa herätti kovasti kyseenalaistusta lauantaina. Hamilton sai lähtöruuturangaistuksen tapauksesta, jossa hän esteli Alfa Romeon suomalaiskuskia Kimi Räikköstä. Tämän lisäksi MM-sarjan johtajalta nähtiin hyvin kyseenalaisia otteita aika-ajojen loppuhetkillä.

MAINOS

Koko F1-kausi C Morella!

Itävallan GP suorana 28.-30.6.
Su: Itävallan GP klo 16.05, ennakkotunnelmat klo 15.00

Kaikki suorat ajolähetykset C More Maxilla ja cmore.fi -suoratoistopalvelussa

Hamilton valitteli useaan otteeseen talliradioon sitä, miten hän tarvitsi imuapua eteensä. Britti ei meinannut hyväksyä Mercedeksen jo ennakkoon sovittua järjestelyä, jossa hän oli tallikaverinsa Valtteri Bottaksen edellä.

Itävallassa Red Bull Ringillä imuapu on tärkeässä roolissa, sillä rata on täynnä pitkiä suoria.

Hamiltonin toiminta konkretisoitui hyvin härskillä tavalla. Aika-ajojen kolmannen osion lopussa brittikuski muodosti pitkän jonon taakseen, kun kukaan ei halunnut lähteä ohittamaan häntä.

Tällä oli kuitenkin tuntuva hinta.

– Hän yritti sitä, että Valtteri tai joku muu olisi tullut hänen ohitse. Jo varikolta tullessa Hamilton ajoi äärimmäisen hitaasti. Hän hidasteli niin koko joukon kuin Valtterin edessä. Viimeisissä mutkissa hän muodosti kunnon jonon taakseen ja pakkasi joukon niin tiiviiksi, että tallikaveri joutui kärsimään siitä, C Moren F1-asiantuntija Ossi Oikarinen kävi läpi kyseenalaisia vaiheita.

Seuraus oli se, että Bottaksen viimeinen yritys meni pilalle jo ensimetreillä.

– Valtteri jäi sitten pussiin. Hän joutui ajamaan viimeiset mutkat niin hiljaa, että ei saanut renkaita valmiiksi. Se on sitten hyvin epävarmaa lähteä ajamaan, kun tiedät, että et ole pystynyt valmistamaan renkaita niin kuin haluaisit. Sitten tullaan ensimmäiseen mutkaan, johon jarrutat vähän liian aikaisin ja jo siinä häviää kierroksen, toinen asiantuntija Mika Salo kävi läpi.

Hamiltonin toiminta sai Oikarisen näkemään punaista.

– Mun mielestä Mercedeksen tallin sisällä pitäisi Toto Wolffin (tallipäällikkö) ja muiden kavereiden vähän miettiä, että ”hei, meidän toinen kuljettaja estelee siellä meidän toista kuljettajaa”.

– Vähän olisi käyttöä sellaiselle kurinpalautukselle, että ”ihan tosi”. Jos sovitaan, että toinen kuljettaja menee edellä ja toinen takana, niin ei silloin voi ruveta pelleilemään. Koska kyllähän tuo nyt meni ihan Hamiltonin osalta valitteluksi ja jallitteluksi. Hän pelasi omaa paikkaa tallikaverin kustannukselle, Oikarinen jakoi kritiikkiä ja summasi:

– Nyt pitäisi löytyä rotia tuolta Mercedeksen johdosta, että ”ihan oikeasti, tämä ei ollut hyvä juttu”.

Hamilton oli lauantain aika-ajojen kolmannen osion toinen. Lähtöruuturangaistuksen myötä hän tipahti lopulta ruutuun neljä. Bottas lähtee kisaan Hamiltonin viereltä, ruudusta kolme.

Kisaan paalupaikalta starttaa Ferrarin Charles Leclerc

Lue myös:

    Uusimmat