Edes putoaminen ei häirinnyt kissan unia – mätkähdys tallentui videolle

Omistaja kuvasi videon kissastaan, jolla näyttäisi olevan varsin hyvä unenlahjat. KameraOne julkaisi omistajan kuvaaman videoklipin. Video on huhtikuulta.

Jotkut tuntuvat olevan luonnostaan parempia nukkujia toiset. Sikeistä yöunista nauttivien joukkoon näyttäisi kuuluvan myös eräs kissa, jonka nokosia ei häirinnyt edes se, että se putosi hyllyn päältä kesken kaiken.

KameraOne julkaisi erään bulgarialaisen lemmikinomistajan videon kissasta, joka ensin nukkuu tv-tason hyllyllä. Yhtäkkiä se alkaa unissaan sätkiä ja mätkähtää lattialla olevan petinsä päälle. Kissa ei ilmeisesti herännyt, vaan näytti jatkavan unia tyynesti tämän jälkeen.

Muillekin kissoille on sattunut ja tapahtunut kaikenlaista. Olemme kertoneet esimerkiksi eräästä pennusta, joka pelastettiin 12 metriä korkean antennin nokasta sekä kissasta, joka oksensi kymmensenttisen suolinkaisen.

Lähde: KameraOne

Lue myös:

    Uusimmat