Traumaperäiset mielenterveyden häiriöt tunnistetaan suomalaisessa terveydenhuollossa edelleen melko huonosti tai väärin, sanovat psykiatri Anssi Leikola ja Traumaterapiakeskuksen johtaja Anne Suokas.
Yleisin traumaperäinen häiriö on nimeltään kompleksinen posttraumaattinen häiriö, ja vakavin traumaperäinen häiriö on dissosiaatiohäiriö.
Dissosiaatiohäiriö saattaa jäädä tunnistamatta, koska sen moninaiset oireet voivat olla samanlaisia kuin useassa muussakin mielenterveyden häiriössä.
Dissosiaatiohäiriön oireet saattavat sopia esimerkiksi masennuksen, epävakaan persoonallisuushäiriön, kaksisuuntaisen mielialahäiriön, skitsofrenian tai adhd:n oirekuviin. Jotkut dissosiaatiohäiriön oireet muistuttavat mielialalääkkeiden sivuvaikutuksia.
Traumaterapiakeskuksen johtaja, psykologi ja traumapsykoterapeutti Anne Suokas arvioi, että traumaperäisiä häiriöitä tunnistetaan kuitenkin nykyään huomattavasti aiempaa paremmin.
Diagnostiikka ei aina huomioi traumoja
Dissosiaatiohäiriön taustalla on syvä turvattomuuden tunne, jonka on aiheuttanut traumatisoiva tapahtuma. Vaikea kokemus ei välttämättä sinänsä johda häiriöön, vaan se, että ihminen jää pitkäksi aikaa ilman turvaa.
Dissosiaatio on Terveyskirjaston määritelmän mukaan ajatusten, tunteiden ja tekojen erillisyyttä. Häiriö tarkoittaa, että ihminen ei ymmärrä tai hallitse omaa toimintaansa traumamuiston laukaisevissa tilanteissa.
Dissosiaatio on alkukantainen selviytymismekanismi, jonka tarkoitus on taata ihmisen toimintakyky kuolemanpelosta huolimatta. Oireet voivat kuitenkin aiheuttaa monenlaista haittaa.
Tyypillisesti dissosiaatiohäiriö kehittyy Suokkaan mukaan kaltoinkohdellulle lapselle, joka ei voi turvata huoltajiinsa. Lasten riski dissosiaatiohäiriöön on suurempi kuin aikuisten, sillä lasten hermosto ja kyvyt käsitellä vaikeita kokemuksia ovat vielä kehittymättömät.
Yksi syy dissosiaatiohäiriön huonolle tunnistamiselle on psykiatri Anssi Leikolan mukaan se, että mielenterveyshäiriöitä diagnosoitaessa keskitytään tähän hetkeen.
– Diagnostiikkajärjestelmä on tieteellisesti arvioituna huteralla pohjalla. Yksinomaan oireisiin keskittyminen on pinnallista, sillä siinä lähtökohtaisesti häviää ajatus siitä, että mielenterveysongelmien taustalla voi olla traumaattisia kokemuksia elämässä aiemmin.
Vääränlainen hoito voi pahentaa potilaan oloa
Dissosiaatiohäiriö voidaan sekoittaa esimerkiksi skitsofreniaan tai kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja skitsofreniaa hoidetaan ensisijaisesti lääkkeillä, kun dissosiaatiohäiriö vaatii psykoterapiaa.
– Diagnostiikka saattaa peittää traumoja, Leikola sanoo.
Vääränlainen apu ja siitä seuraava turvattomuuden tunne voivat pahentaa potilaan tilaa entisestään.
Leikolan mukaan terveydenhuollossa olisi oleellista ymmärtää, että ihmisen oireilua voi lähestyä myös dissosiaatiohäiriön ja traumatisoitumisen kautta. Tätä varten on olemassa esimerkiksi DES (dissociative experiences scale) -lomake, johon annettujen vastausten perusteella voidaan saada vihiä siitä, että henkilön oireiden taustalla saattaa olla traumatisoituminen.
Dissosiaatiohäiriössä ihmisen toimintakyky voi vaihdella dramaattisesti jopa hetkestä toiseen.
Sivupersoonahäiriö eli dissosiatiivinen identiteettihäiriö on äärimmäinen muoto dissosiaatiohäiriöstä. Siinä ihmisen koko minuus on jakautunut osiin, joilla saattaa olla oma identiteettinsä. Sivupersoonahäiriö ei ole sama asia kuin skitsofrenia.
Fyysisten oireiden syytä etsitään keskussairaalassa
Mielenterveysjärjestöt ovat ajaneet terveydenhuoltoon niin sanottua terapiatakuuta, joka nopeuttaisi mielenterveyshäiriöistä kärsivien pääsemistä keskusteluavun piiriin.
Mielenterveyden keskusliiton tutkija, sosiaalityöntekijä Päivi Rissanen arvelee, että terapiatakuu voisi auttaa myös dissosiaatiohäiriöstä kärsiviä. Pahan olon takia terveyskeskukseen hakeutuva ihminen tarvitsee aina ennen kaikkea aikaa ja turvallisuuden tunnetta, Rissanen sanoo.
Väärin tunnistetut dissosiaatiohäiriöt kuormittavat myös keskussairaaloita, arvioi Traumaterapiakeskuksen Anne Suokas. Dissosiaatiohäiriö voi aiheuttaa raskaita fyysisiä oireita, joihin ei liity lääketieteellistä selitystä. Näitä saatetaan tutkia vuosia tuloksetta erikoissairaanhoidossa.
Psykiatri Anssi Leikola huomauttaa, että dissosiaatiohäiriöön voi auttaa muukin kuin perinteinen keskusteluterapia, esimerkiksi musiikki- tai taideterapia. Pääasia on, että ihminen saa tuntea olonsa turvalliseksi, nähdyksi ja kuulluksi, sillä vain kestävä turvallisuuden tunne auttaa traumasta toipumiseen.