Diagnosoiko Google sinullekin syövän? Uusi ominaisuus ilmoittaa, milloin on mentävä lääkäriin

Google on julkaisemassa uusia hakutyökaluja, jotka helpottavat luotettavan ja uskottavan terveyteen liittyvän tiedon etsimistä.

Jokainen omaa terveydentilaansa Googlen avulla kartoittanut tietää, että on suuri virhe etsiä internetistä syitä selittämättömille vaivoille. 

Yleensä hakutulosten penkominen johtaa vain yhä syvempään epätietoisuuteen, pahimmassa tapauksessa hysteriaan – aivokasvain alkaa tuntua järkevältä selitykseltä pienelle päänsärylle ja muutaman päivän kestäneet vatsavaivat yhdistyvät tietysti parantumattomaan ja harvinaiseen ruoansulatusongelmaan.

Google pyrkii auttamaan terveyttään epäileviä julkaisemalla uusia hakutyökaluja, jotka helpottavat luotettavan ja todenmukaisen terveysaiheisen tiedon löytämistä internetistä.

Tulevien päivien aikana hakukonejätti lisää kännyköihin asennettavaan hakusovellukseensa sekä google.com-sivuston mobiiliversioon ominaisuuden, joka näyttää hakutulosten yläpuolella hakusanojen mukaista tietoa erilaisista terveysvaivoista.

Palvelu ehdottaa todennäköisimpiä selityksiä oireidensa syytä etsivälle ihmisille. Jos palveluun kirjoittaa esimerkiksi hakusanat ”toispuoleinen päänsärky”, käyttäjä saa tietoa tavallisista päänsäryistä, migreeneistä, lihasjännityksistä ja tavallisesta flunssasta.

Uusi ominaisuus ilmoittaa hakujen perusteella myös, milloin oireet vaikuttavat niin vakavilta, että henkilön tulisi kääntyä lääkärin puoleen.

Hakutyökalu toimii aluksi vain englannin kielellä. Google on luvannut laajentaa ominaisuuden myös muille kielille.

Lue myös:

    Uusimmat