Diabeteksen hoito nielee miljardeja

Diabeteksen hoitoon kuluu Suomessa miljardeja. Diabetes lisääntyy sekä kehittyneissä maissa että kehittyvissä yhteiskunnissa huomattavasti ennustettua nopeammin.

Työterveyslääkäri Päivi Metsäniemi Terveystalosta sanoo Huomenta Suomen haastattelussa, että yksi suuri syy diabeteksen räjähdysmäiseen lisääntymiseen on kunnon seulontakäytäntöjen puute.

– Yksinkertaisella verikokeella saataisiin sairastuneet selville. Näin myös kakkostyypin diabetestä tietämättään sairastavat löytyisivät helposti.

Metsäniemi ennustaa, että jos mitään ei tehdä, taudin esiintyvyys jatkaa räjähdysmäisesti nousuaan.

Rahaa palaa

Suomessa diabeteksen hoitoon käytetään jo nyt noin 2,5 miljardia euroa vuodessa. Tämä on 15 prosenttia terveydenhuollon kokonaismenoista. Metsäniemen mukaan päälle tulevat vielä kulut esimerkiksi töistäpoissaoloista.

– Diabeteksen ennaltaehkäisy seulonnalla on halpaa. Jopa sen asianmukainen hoito ruokavaliolla ja lääkityksellä on suhteellisen edullista, mutta liitännäissairaudet maksavat. Sydäninfarktit, aivoinfarktit ja puhutaan jopa raaja-amputaatioista, Metsäniemi sanoo.

Metsäniemi muistuttaa, että kakkostyypin diabeteksen esiintyvyyden kasvuun on helppo löytää syyt.

– Ylipaino, passiivisuus, elämäntapa jossa istutaan ja täytetään itsemme ruualla.

Kakkostyypin diabeteksessä elimistössä on ykköstyypistä poiketen insuliinia, mutta elimistö ei osaa käyttää sitä hyväkseen.

Noin 250 000 suomalaista sairastaa kakkostyypin diabetestä.

Uutiseen on korjattu kello 14.30 haastateltavan nimi.



Lue myös:

    Uusimmat