Destiny's Child -yhtyeen Kelly Rowland kertoi verranneensa itseään jatkuvasti Beyoncéen: "Kidutin itseäni pääni sisällä"

Kelly Rowland paljasti verranneensa itseään Beyoncéen. 

Australian The Voice -ohjelman mentorina parhaillaan toimiva Kelly Rowland, 39, nousi aikoinaan kuuluisuuteen Destiny's Child -tyttöbändistä. Rowland muodosti kolmehenkisen bändin yhdessä Beyoncé Knowlesin ja Michelle Williamsin kanssa. Yhtye oli kaikkien huulilla 2000-luvun alussa ja listoilla näkyi lukuisia hittejä, kuten Say My Name, Bootylicious, Independent Women ja Survivor.

Vuonna 2006 lopettaneen Destiny's Childin Beyoncé on sittemmin vakiinnuttanut paikkansa musiikkimaailman eliitissä.

Rowland puhui suhteestaan bändikaveriinsa Australian The Voice -ohjelmassa. Hän mentoroi ohjelmassa Chris Sebastiania, jonka veli on poptähti Guy Sebastian, joka myös toimii ohjelman yhtenä mentorina.

Rowland paljasti veljeensä itseään vertaavalle Chrisille verranneensa itsekin tekemisiään jatkuvasti Beyoncéen.

– Kidutin itseäni pääni sisällä. Kuten, "en voi käyttää tätä mekkoa, koska heidän mielestänsä sen on kuin B:llä". Tai, ettei minulla voi olla tiettyä kappaletta, koska se kuulostaa liikaa B:ltä, hän mietti. 

– Sinua verrataan joka tapauksessa. Valehtelisin, jos väittäisin ettei se koskaan vaivannut minua. 

Naisen mukaan kokonaisen vuosikymmenen ajan ajatus oli kuin elefantti huoneessa ja hän ajatteli sitä jatkuvasti. 

Lähde: Mirror, CNN

Lue myös:

    Uusimmat