Dallas-sarjan tähdillä rajut taustat

Takavuosien suosikkisarja tekee paluun perjantaina uusilla jaksoilla.

Dallasin uusissa jaksoissa nähdään myös alkuperäisestä sarjasta tutut Bobby ja J.R., eli Patrick Duffy ja Larry Hagman.

Suureen suosioon nousseiden Dallas-hahmojen elämään on kuulunut myös surua ja vaikeuksia.

Sarjan J. R. Ewing, eli näyttelijä Larry Hagman on kärsinyt päihdeongelmista. Alkoholin lisäksi hän on kertonut käyttäneensä kannabista, johon Hagmanin tutustutti näyttelijäkollega Jack Nicholson. Vuonna 1995 Hagmanille tehtiin maksansiirto, jonka jälkeen hän tunnustautui alkoholin suurkuluttajaksi. Hänen on kerrottu juoneen parhaimmillaan neljä pulloa samppanjaa yhdessä päivässä Dallasin kuvausten aikana.

Lisäksi Hagman on taistellut terveytensä kanssa. Viime lokakuussa hän ilmoitti sairastavansa syöpää, joka on hoidettavissa. Syövästään huolimatta näyttelijä ilmoitti osallistuvansa normaalisti Dallasin uusien jaksojen kuvauksiin. Tammikuussa hän tiedotti syöpähoitojen sujuneen hyvin.

Bobby Ewingin roolissa nähty Patrick Duffy koki 1980-luvulla tragedian. Vuonna 1986 hänen vanhempansa murhattiin. Henkirikoksen tekijöiksi paljastui kaksi teiniä, jotka tekivät aseellisen ryöstön näyttelijän vanhempien omistamaan ravintolaan.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat