CIH-tietokonevirus iski Suomessa kymmeniin koneisiin

Pelätty CIH-tietokonevirus on kylvänyt tuhoa tänään kotitietokoneissa Suomessakin. Viruksentorjuntaan erikoistuneen F-Secure-yrityksen edustaja arvioi, että virus sotki Suomessa yhteensä muutamien kymmenien koneiden toiminnot.

Tyypistä riippumatt tietokoneet kannattaa päivittää


Tapauksia ilmaantui kolmanneksen vähemmän kuin viime vuonna, eli ennakoitu määrä. F-Secureen oli iltaan mennessä raportoitu toistakymmentä virustuhoa, jotka kaikki kohdistuivat yksityishenkilöiden koneisiin. -Jokaisessa näistä tapauksista tietokoneesta on hävinnyt kaikki tiedot, kertoi F-Securen tutkimuspäällikkö Mikko Hyppönen. Vaara ei välttämättä ole ohi vielä huomennakaan. Harmeja saattaa ilmaantua niille, joiden tietokoneen kello on väärässä. Hyppösen mukaan tämä ei ole edes kovin harvinaista.

Vuosittain 26. huhtikuuta aktivoituva tietokonevirus CIH ehti poikia tietoturvallisuusyrityksiin runsaasti kyselyjä huolestuneilta PC-käyttäjiltä. Asiantuntijan mukaan saattaa kestää aikansa, ennen kuin CIH:n aiheuttamat tuhot pomppaavat kunnolla julkisuuteen. Kaikille ei kenties koskaan käy selville, mikä koti-PC:n hajotti. -Osa kyselee ongelmistaan muun muassa meiltä, osa tyytyy hiljakseen hankkimaan uuden koneen rikki menneen tilalle, Hyppönen mainitsee.

Virus tarttuu usein laittomista peleistä


CIH hävittää tietoja tietokoneen kiintolevyltä. Virus pyrkii myös tekemään toimintakyvyttömäksi tietokoneen emolevyllä olevan ohjelman, joka käynnistää tietokoneen. CIH-virus aktivoituu Tshernobylin ydinturman vuosipäivänä. Hyppösen mukaan virus on saanut nimen alkuunpanijansa Chen Ing-haun mukaan ja viruksen laukeaminen kyseisenä päivänä on vain sattumaa. CIH leviää tavallisimmin laittomista piraattiohjelmista ja CD-ROM-levyistä, mutta myös vahingossa ns. puhtaiden massalevityskohteiden kautta esimerkiksi ruudunsäästäjän päivityksen välityksellä. Suomeen viruksen uskotaan pesiytyneen Tallinnassa myynnissä olevista CD-rompuista.

Etelä-Koreassa virus tuhansissa koneissa

CIH-tiekonevirus on iskenyt tuhansiin tietokoneisiin Etelä-Koreassa. Etelä-Korean tietoturvallisuusvirasto Kisa arvioi kuitenkin tänään, että vahingot jäävät viimevuotista vähäisemmiksi. -Vahinkoja on vaikea arvioida, koska yritykset ja hallituksen virastot ovat vastahakoisia raportoimaan viranomaisille, kertoi Kisan edustaja Lim Chae Ho.
Virustorjuntaan erikoistunut eteläkorealainen firma arvioi, että eniten olivat kärsineet tietokonepelihallit samoin kuin pienet ja keskisuuret yritykset.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat