Cheek elämäkertaelokuvastaan: "Tämä saattaa mennä syvemmälle tunteisiin kuin kirja pystyi"
Jare Tiihonen ja miehen kaksosveli Jere Tiihonen ovat iloissaan siitä, että Cheekin elämäkertaelokuvan takana on osaavia nimiä.
Cheekin elämästä kertovasta Veljeni vartija -elokuvasta julkaistiin tänään tiistaina 18. huhtikuuta 2017 uutta tietoa. Antti Holma, 34, näyttelee sekä Cheekin eli Jare Tiihosen että räppärin veljen Jere Tiihosen roolit J-P Siilin ohjaamassa elokuvassa.
– On ollut aika uskomatonta, että tällainen tiimi on kiinnostunut tekemään tätä elokuvaa. Meillä on Suomen parhaat tekijät mukana. Ei voisi paremmilla fiiliksillä jättää tarinaa heidän käsiinsä, Jare Tiihonen sanoi lehdistötilaisuudessa.
– Rennolla fiiliksellä tässä ollaan. Takana on niin rautainen ryhmä, ettei voi tulla muuta kuin hyvä, Jere Tiihonen myötäili veljensä kommentteja.
Veljeni vartija -elokuvaa on työstetty jo yli vuoden ajan.
– Koko hommahan lähti liikkeelle siitä suureellisesta visiosta, joka julkistettiin vuonna 2014 eli kolmeosaisesta saagasta, jossa tuodaan elämäkertaa esille kolmessa eri taidemuodossa: elämäkerrallinen albumi, elämäkerrallinen kirja ja elämäkerrallinen elokuva, Cheek sanoo MTV:n haastattelussa.
– Olen antanut homman Helsinki Filmin käsiin. Tämä on heidän elokuvansa. Yritetään tuoda mukaan uusia kulmia paljon. Luotan täysin heihin. He saavat päättää, mitä tulee mukaan. Mitään rajoitteita ei ole.
Cheek on yksi Suomen musiikkihistorian suurimmista ilmiöistä. Hän on myynyt 17 vuoden aikana yli 700 000 konserttilippua ja 450 000 levyä, valloittanut loppuunmyydyn Olympiastadionin kahdesti ja täyttänyt 15 jäähallia loppuunmyydyllä Alpha Omega -jättikiertueellaan.
– Tulen olemaan kaikissa kuvauksissa läsnä, viettää aikaa näyttelijöiden kanssa, jotta he saavat kiinni olemuksestani ja kokonaisuudesta. Lisäksi valmentelen jätkiä räppäämään, Jare kertoo.
Elokuvaa on jo kuvattu Lahdessa parin päivän ajan.
– Oli hurjaa nähdä menneisyyden asioita kuvina. Tuntui, että tämä saattaa mennä syvemmälle tunteisiin kuin mitä kirja pystyi menemään, Cheek toteaa viitaten viime syksynä julkaistuun JHT – Musta lammas -kirjaan (Otava).
– Tuli todella vahva fiilis.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää