Britannia: EU-maiden boikotoitava Kiinan parlamentin virkaanastujaisia

Britannia painostaa muita EU-maita ja aivan erityisesti Pohjoismaita boikotoimaan Kiinan asettaman uuden parlamentin virkaanastujaisia Hongkongissa ensi viikolla. Britannia ottaa asian tänään esille EU:n ulkoministerikokouksessa Luxembourgissa.

Britannia toivoo, että EU-kumppanit boikotoisivat vallanvaihtoseremonian jälkeen tapahtuvia parlamentin virkaanastujaisia. Hongkongin parlamentti valittiin demokraattisilla vaaleilla kaksi vuotta sitten, nyt Kiina vaihtaa sinne omat, itse nimittämänsä edustajat.

Yhdysvallat aikoi alunperin boikotoida tapahtumaa, mutta on nyt muutanut mieltään ja lähettää lopultakin sinne edustajansa.

Monet muutkin maat kuten Japani, Uusi Seelanti ja Australia ovat näin tehdessään päättäneet asettaa kauppapolitiikan etusijalle ihmisoikeuksien kustannuksella.

Tänään nähdään, onko se myös EU-maiden valitsema linja vai onko joukossa joitakin, kuten viimeksi Tanska, joka asettaa ihmisoikeudet etusijalle.

Diplomaattilähteiden mukaan Suomi tuskin boikotoi, sillä se katsoo että että boikotista olisi enemmän haittaa kuin hyötyä Hongkongin uuden aseman rauhalliselle alulle.
(MTV3/Helena Petäistö)

Huom! Uusi StreamWorks ohjelma valitsee nopeuden automaattisesti internetyhteytesi mukaan.

Lue myös:

    Uusimmat