Formula ykkösten uusi talli Brawn GP ajoi Australian GP:n kaksoisvoittoon. Ensimmäisenä ruutulipulle tuli Jenson Button. Kaksoisvoiton varmisti Rubens Barrichello.
Ferrarin suomalaiskuljettajan Kimi Räikkösen kisa meni mönkään, kun hän pyörähti ja törmäsi seinään 43. kierroksella. Räikkösellä olisi ollut ilman törmäilyään erinomainen mahdollisuus palkintopallisijoitukseen, sillä hän oli siinä tilanteessa jo tehnyt suunnitellut renkaidenvaihtonsa, kun taas monilla hänen edellään olleilla oli varikkokäynti vielä tekemättä.
Räikkönen pystyi jatkamaan ajamistaan vielä törmäilynsä jälkeen, mutta etusiivenvaihdosta aiheutunut ylimääräinen varikkokäynti pudotti Kimin 16. sijalle. Räikkönen jätti kisan kesken toiseksi viimeisellä kierroksella.
Räikkönen oli jo kisan alussa mukana kolarissa, kun Barrichello haki Kimistä ohituspaikkaa, mutta kolaroi Ferrarin perään. Barrichellon etusiiven päätylevy särkyi rytäkässä.
Myös Heikki Kovalaisen kausi alkoi surkeasti, sillä hän kolaroi ensimmäisessä mutkassa ja joutui keskeyttämään McLaren-auton vioituttua. Kovalainen osui ensin Barrichellon auton perään, minkä seurauksena Barrichellon auto osui Mark Webberin autoon, joka pyörähti Kovalaisen eteen ja suomalainen osui vielä Red Bull -autoon.
Paalupaikalta startannut Button johti kilpailun lähdöstä maaliin. Barrichellolla sen sijaan oli todella tapahtumarikas kisa. Hän sai kakkosruudusta surkean startin pudoten 7. sijalle. Ensimmäisen mutkan kolarissa Kovalainen osui Barrichellon perään, minkä seurauksena Brawn-auton kohua herättänyt diffuusori särkyi. Räikkösen kanssa kolarointuaan Barrichello joutui vaihdattamaan varikolta uuden etusiiven.
Kubica ja Vettel kolaroivat ulos podiumilta
Kilpailun loppu sisälsi huikeaa dramatiikkaa. BWM:n Robert Kubica löysi loppukierroksilla kovemman rengasseoksen ansiosta huiman vauhdin. Hän oli ottamassa kiinni pehmeillä renkailla ajanutta Buttonia, kunnes ohitustilanne toisena olleesta Red Bullin Sebastian Vettelistä johti kolarointiin. Vettel puolusti kakkossijaansa liian raivokkaasti. Kubica oli jo puoliksi hänen edellään, kun Vettel käänsi etusiipensä Kubican takarenkaaseen. Sekä Kubica että Vettel suistuivat kolaroinnin seurauksena seinään ja joutuivat keskeyttämään.
