Brändiasiantuntija Lisa Sounio on opiskellut ja kokeillut monia aloja. Kesätöitä hän teki sokerijuurikkaan harvennuksesta maaseutumatkailua harrastaneiden helsinkiläisrouvien palvelemiseen. MTV:n uutisten kesäsarjassa tunnetut suomalaiset kertovat kesätyökokemuksistaan.
Konsulttitoimisto Sonyan toimitusjohtaja Lisa Sounio on brändien ja designin asiantuntija. Suurelle yleisölle hän tuli tutuksi bisnesenkelinä MTV3:n Leijonan kita -ohjelmassa muutama vuosi sitten. Kesätyökokemusta kokeilunhaluiselle Souniolle on karttunut runsaasti.
- Olen kokeillut kaikki aloja niin kuin yliopistossakin kokeilin melkein kaikkia koulutusaloja, Sounio hymyilee.
Sounio on opiskellut viidessä eri yliopistossa muun muassa taloustieteitä, viestintää ja muotoilujohtamista. Kesätyöura alkoi 12-vuotiaana sokerijuurikkaan harventamisella. Siitä saatua tuntumaa käsillä tekemiseen tarvittiin myöhemminkin.
- 14-vuotiaana olin pienessä leipomossa nimeltä Pikapulla letittämässä pullapitkoja ja rypyttämässä karjalanpiirakoita. Muistaakseni sain aloittaa päivät vasta seitsemältä. Rakastin niitä kesäaamuja, koska silloin koko pikkukylä oli vain minun, ja liikkeellä oli hyvin harva jotakin lehmänkantturaa lukuun ottamatta.
Hauska kokemus oli myös kesäapulaisen pesti maatilamatkailutilalla Hauholla. Puitteet olivat komeat: 1500-luvulta peräisin oleva maatila ja hienostuneet asiakkaat.

