Blue1:n lentoihin voi tulla häiriöitä

Lentäjät vauhdittavat työehtosopimusneuvotteluja ylityökiellolla.

Lentoyhtiö Blue1:n matkustajaliikenteen aikatauluihin voi tulla lähiaikoina muutoksia.Yhtiön lentäjät vauhdittavat työehtosopimusneuvottelujaan ylityökiellolla.

Ylitöiden lisäksi lentäjät kieltäytyvät tulemasta vapaapäivinään töihin. Suuri osa lennoista hoidetaan vapaaehtoisesti ylitöinä vapaapäivinä.

Ylityökielto astui voimaan tänään puoliltapäivin. Lentäjät ovat ilmoittaneet varautuvansa tarvittaessa myös lakkoon.

Kiistat koskevat pääasiassa palkankorotusten tasoa. Lentäjät katsovat jääneensä merkittävästi jälkeen alan yleisestä palkkakehityksestä samaan aikaan, kun omalla työnantajalla menee erittäin hyvin. He vaativat palkkakuopan täyttämiseen noin 30 prosentin korotuksia.

Lentäjät haluavat myös ylimääräisen lomaviikon kymmenen vuoden palveluksen jälkeen, mahdollisuuden siirtyä osa-aikatyöhön yli 50-vuotiaana sekä joustavuutta työn ja vapaa-ajan käyttöön.

Työnantajan mukaan keskimääräinen 7000 euron kuukausipalkka on kilpailukykyinen, kuten myös keskimääräinen 30 tunnin työviikko ja 150 vapaapäivää.

Blue1 kuuluu SAS-ryhmään

Blue1 sanoo ilmoittavansa ylityökiellon ehkä aiheuttamista lentoliikenteen muutoksista mahdollisimman nopeasti.

Yhtiötä edustava Palvelualojen toimialaliitto katsoo, että työtaistelu on laiton, koska se aloitettiin ilman kahden viikon ilmoitusaikaa.

Osapuolet jatkavat neuvotteluja ensi viikolla mahdollisesti valtakunnansovittelijan avustuksella.

Sopimus päättyi vuodenvaihteessa myös Air Finlandin lentäjillä. Tilanne on siellä hyvin samanlainen, mutta työtaistelu-uhkia ei ole esitetty.

Blue1:n palveluksessa on 130 ja Air Finlandilla 40 lentäjää.

Finnairin noin 700 lentäjän sopimukset päättyvät puolestaan huhtikuun lopussa.

Blue1 on suomalainen SAS-ryhmään kuuluva yhtiö. Se liikennöi Helsingistä keskeisimpiin Euroopan kaupunkeihin.

Kotimaassa kohteita Helsingistä ovat Kuopio, Rovaniemi, Kittilä ja Oulu. Helsingistä, Turusta ja Tampereelta lennetään Tukholmaan.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat