Blink-182 -rumpali joutui 13 vuotta sitten tuhoisaan lento-onnettomuuteen – astui nyt lentokoneeseen ensimmäistä kertaa tragedian jälkeen

Intian lento-onnettomuuden uhriluku kasvaa – neljä matkustajaa on yhä jumissa koneessa 1:27
Intiassa tapahtui vuonna 2020 tuhoisa lento-onnettomuus.

Travis Barker lensi ensimmäistä kertaa lentokoneella sitten vuoden 2008, jolloin hän oli toinen kahdesta selviytyjästä traagisessa lento-onnettomuudessa Yhdysvalloissa.

Yhdysvaltalainen Blink-182 -yhtyeestä tunnettu rumpali Travis Barker, 45, ylitti pelkonsa lauantaina 14. elokuuta lentämällä ensimmäistä kertaa lentokoneella sitten vuoden 2008, jolloin hän oli toinen kammottavasta lento-onnettomuudesta selvinneistä.

Barker bongattiin poistumassa yksityiskoneesta naisystävänsä Kourtney Kardashianin, 42, kanssa. Pari matkusti yhdessä Kardashianin äidin Kris Jennerin ja tämän miesystävän Corey Gamblen kanssa lomalle Meksikon Caboon. Pari huomattiin jo Camarillon lentokentällä Kaliforniassa, kun he olivat suuntaamassa lentokoneen kyytiin. Lähteiden mukaan Barker ja Kardashian olivat myöhässä, joten Jenner ja Gamble joutuivat odottamaan lentokoneessa noin tunnin ennen lähtöä. 

Ennen nousemistaan lentokoneeseen Barker ja Kardashian olivat halanneet toisiaan. Koneeseen pari asteli käsi kädestä toisiaan pidellen.

Vuoden 2008 lento-onnettomuus tapahtui 19. syyskuuta Yhdysvaltojen Etelä-Carolinassa. Barker oli matkustajana yksityiskoneessa, joka oli palaamassa Los Angelesiin esiintymisen jälkeen. Mukana lentokoneessa olivat myös Barkerin DJ-ystävä Adam Goldstein, hänen turvamiehensä Charles Still sekä assistenttinsa Chris Baker

Tuolloin lentokoneen lähtiessä nousuun kiitoradalla yksi sen renkaista puhkesi, jonka johdosta lentokone syöksyi ulos kiitoradalta. Lentokone päätyi lentokentän aidan läpi viereiselle moottoritielle, kunnes tienvierustan penger lopulta pysäytti koneen.

Alla kuva siitä, miltä vuoden 2008 onnettomuuspaikalla näytti.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.

Lentokoneen lentäjät Sarah Lemmon ja James Bland kuolivat minuuteissa häkämyrkytykseen sekä palovammoihin, sillä lentokone syttyi ilmiliekkeihin törmäyksen jälkeen. Still sekä Baker kuolivat myös törmäyksen johdosta. 

Barker ja Goldstein pääsivät pois lentokoneesta hätäpoistumiskäynnin kautta, mutta kumpikin heistä sai vakavia palovammoja heidän liukuessaan koneesta pois siipeä pitkin, joka oli täynnä palavaa bensaa. Barkerin kolmannen asteen palovammat peittivät yli 65 prosenttia hänen kehostaan ja rumpali joutui viettämään onnettomuuden jälkeen kolme kuukautta sairaalassa, jolloin hänelle suoritettiin ihosiirtoja ja 26 leikkausta.  

Lähde: Daily Mail

Lue myös:

    Uusimmat