Bangladeshilaisen tehtaan raunioissa yhä noin 200 ihmistä

Bangladeshissa romahtaneen tehtaan raunioista on löydetty 26 ruumista. Raunioissa on yhä noin 100 ihmistä.

Bangladeshissa romahtaneen tehtaan raunioista on löydetty 26 ruumista, ilmoittivat viranomaiset tiistaiaamuna. Sortuneessa rakennuksessa on yhä pelastusviranomaisten mukaan arviolta sata ihmistä. Raunioista ei kuulu enää avunhuutoja, ja toivo elossa olevien löytämisestä hiipui tiistai-iltaa kohden, pelastustyöntekijät kertoivat.

Onnettomuuspaikalle on tuotu kaivinkoneita ja nostokurkia pelastustöiden nopeuttamiseksi. Palokunta arveli tiistaiaamuna, että betonilohkareiden siirtämiseen tarvitaan kolme päivää.

Yhdeksänkerroksinen vaatetehdas romahti kuin korttitalo maanantaina. Tehdas oli rakennettu huonolaatuisesta betonista suolle, joka oli ensin täytetty. Perustus petti, ja kolme kerrosta vajosi maan alle. Tämän jälkeen höyrynkehitin räjähti ja romahdutti muut kerrokset. Tehdas oli rakennettu sääntöjen vastaisesti. Raunioista on pelastettu noin sata ihmistä, joista suurin osa on loukkaantunut.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat