AVA Elokuva: Herrat pitävät vaaleaveriköistä

Marilyn Monroe tähdittää klassikkoelokuvaa Herra pitävät vaaleaveriköistä AVAlla 5.7. Jaa leffakokemuksesi AVA Elokuvasta ja voita!

Howard Hawksin ohjaama Marilyn Monroe -klassikko, joka kertoo kahdesta vauhtimimmistä etsimässä onnea miesten kustannuksella. Marilynin parina on Jane Russell ja he laulavat yhdessä mm. kappaleen Diamonds Are A Girl's Best Friend.

"Yksi parhaista Marilyn-leffoista, ne kestävät vuosikymmenien saatossa ja aihe ajankohtainen AVA:n upean Smash-sarjan myötä, mikä myös lempparini!" Päivi S.

"Ensimmäinen Marilyn-leffa, minkä katsoin ensin tätini ja myöhemmin sitten toisen kerran äitini kanssa. Siitä lähtien olen ollut Marilyn -fani. Olihan hän todella kaunis ja upea nainen, jonka valovoimaisuus elää ja loistaa edelleen leffoissa. :)" Helena

"Ensimmäinen Marilyn-elokuva jonka katsoin. Vuosi taisi olla 1995, tammikuu. Tämän jälkeen aloin fanittamaan Marilynia, olin 12-vuotias. Marilyn lumosi upealla laulullaan ja viattomalla suloisuudellaan. Hauska komedia todellakin!" Erika

"Hyvä ja hieno Marilyn elokuva jonka olen nähnyt ennenkin ja aion katsoa sen myös 5.7.2013. Olisi kiva nähdä kaikki Marilynin elokuvat AVA:lta." Pirkko

"Herrat pitävät vaaleaverikoistä on suosikki Marilyn Monroe -elokuvani. Marilyn antaa parhaansa musikaalinumeroissa, mutta Jane Russellkaan ei jää pahasti jälkeen. Yksi Hollywoodin kultakauden parhaita musikaaleja!" Mikko

(Gentlemen Prefer Blondes) Ohjaaja: Howard Hawks, USA 1953, 91'. Pääosissa: Jane Russell, Marilyn Monroe, Charles Coburn, Elliott Reid, Tommy Noonan, George "Foghorn" Winslow. Elokuva nähdään AVAlla perjantaina 05.07. klo 21:00.

Jaa leffakokemuksesi Herrat pitävät vaaleaveriköistä -elokuvasta ja osallistu kilpailuun! Kaikkien elokuvakokemusten ja arvostelujen kirjoittajien kesken arvotaan Finnkinon leffalippuja!Lue ohjeet.

Lue myös:

    Uusimmat