AVA Dokumentti: Englannin kuningataräiti oli hirviöanoppi

AVAn Kuningatar valtataistelussa -dokumentti paljastaa, että kansansa rakastama kuningataräiti Elisabet oli myös tyrannimainen anoppi.

Englannin Elisabet II kruunattiin upein menoin kuningattareksi vuonna 1953. Seremonian taustat olivat kuitenkin kaikkea muuta kuin loistokkaat. Kuninkaan yllättävän kuoleman seurauksena kuningataräiti pakotettiin astumaan syrjään ja luovuttamaan valta vain 25-vuotiaalle tyttärelleen.

Tämän lisäksi harmaita hiuksia oli jo pitkään aiheuttanut tyttären saksalainen aviomies prinssi Philip, jonka tulo sukuun juuri toisen maailmansodan päätyttyä ei ilahduttanut kuningataräitiä. Philipin taustoja tongittiin ja äiti teki kaikkensa vävynsä mustamaalaamiseksi.

Nuori Elisabet joutui lopulta ikävään välikäteen äitinsä ja aviomiehensä valtataistelussa. Philip halusi uudistaa kuningaskuntaa ja luopua vanhoillisista ja epäkäytännöllisistä perinteistä. Kuningataräiti ei ollut asiasta samaa mieltä. Lisäksi äidin takana oli voimakas joukko perinteitä kannattavia tukijoita pääministeri Churchillista lähtien. Vaikka perhe ja kuningaskunta olivat repeytymässä palasiksi, Elisabetin piti kerätä voimansa ja astua kansan eteen heidän hallitsijanaan.

Kuningataräidin ja prinssin valtataistelun perusta oli nopeasti luotu, mutta kaikki se oli vasta alkusoittoa.

AVA Dokumentti: Kuningatar valtataistelussa sunnuntaina klo 20.00. Ohjelma uusitaan perjantaina 15.4. klo 22.00.

AVA

Lue myös:

    Uusimmat