Autoiletko kesälomalla Euroopassa – huomioi ainakin nämä asiat

Autoiluun liittyvät käytännöt saattavat yllättää ulkomailla.

Moni suomalainen suuntaa kesälomallaan autoreissulle Euroopan maihin. Autolla matkaaminen on vaivatonta ja se mahdollistaa myös spontaanit reitiltä poikkeamiset. 

Viime vuonna lähes puolet suomalaisista teki lomamatkan ulkomaille ja kolmannes heistä lähti reissuun autolla, kertoo Autoliitto. Lomamatkan tehneistä 16 prosenttia vuokrasi auton kohteessa.

Vaikka mielessä olisi hyvin vapaamuotoinen autoreissu ulkomaille, Autoliitto suosittaa tekemään ainakin jonkinlaisen matkasuunnitelman. Esimerkiksi ruuhkaisten reittien ja suurien tietöiden selvittäminen ennen reissua säästää aikaa ja pinnaa. 

Autoliitolla onkin käytössä päivittyvät matkailusivut, joita voi hyödyntää reissun suunnittelussa.

Säännöt vaihtelevat

Myös kohdemaiden käytännöt kannattaa selvittää ennen lähtöä, sillä Euroopan maissa liikennesäännöt ja määräykset vaihtelevat.

Eniten yllätyksiä aiheuttavat maksulliset tiet ja kaupunkien ajokieltoalueet. Puomittomille, kameravalvotuille maksullisille teille on helppo ajaa tietämättään, kertoo Autoliiton matkailupäällikkö Susanna Suokonautio-Hynninen tiedotteessa.

– Italian kaupunkien ajokieltoalueiden merkintä on puolestaan usein niin huomaamatonta, että alueelle on helppo ajaa vahingossa vaikka viikon ajan joka päivä ja perässä Suomeen tulee sitten kaikilta päiviltä sakko, joka ei ole mitenkään halpa.

Kannattaa huomioida myös, että ulkomailla kameravalvonnasta saadun sakon perilletulo saattaa kestää jopa vuosia.

Ulkomailta saatuja sakkoja voivat periä Oikeusrekisterikeskus EU:n puitepäätöksen nojalla tai suoraan muiden EU-maiden viranomaiset CBE-direktiivin perusteella. 

Paperit kuntoon

Tarvittavat asiapaperit ja auton kunto kannattaa tarkistaa ennen matkaa. Esimerkiksi Suomessa ei enää edellytetä rekisteriotteen ykkösosaa, mutta ulkomailla autoillessa se on oltava mukana.

Kun auto on lainassa tai rahoitusyhtiön omistama, pitää auton ulkomaille viemiseen olla valtakirja. Virallisen valtakirjan saa esimerkiksi Autoliitosta sekä vakuutus- tai rahoitusyhtiöstä.

Jos lähtee autolla Pohjoismaiden ulkopuolelle, niin vakuutusyhtiöltä kannattaa pyytää Green Card, joka on kansainvälinen todistus voimassa olevasta liikennevakuutuksesta. 

Myös vapaaehtoisen kaskovakuutuksen voimassaolo mahdollisine erityisehtoineen on syytä varmistaa.

Ensiapulaukku mukaan

Monessa Euroopan maassa vaaditaan, että autosta löytyy ensiapulaukku, palosammutin ja heijastinliivi. Jos näitä ei löydy, seurauksena saattaa olla sakko. 

Joissain maissa on käytettävä heijastinliiviä, mikäli auto hajoaa ja matkustajat joutuvat nousemaan autosta taajaman ulkopuolella.

Matkan keskeytymisen varalle kannattaa selvittää, mistä saa apua.

– Esimerkiksi Autoliiton Plus- ja Premium-jäsenet voivat tilata suomeksi asioiden veloituksetta tiepalvelun paikalle käytännössä kaikkialla Euroopassa. Vieraalla kielellä, vieraassa maassa, avun tilaaminen voi olla vaikeaa, jos ei ole lainkaan ottanut etukäteen selvää, kuka apua edes voisi tarjota, Suokonautio-Hynninen muistuttaa.

Lähde: Autoliitto

Lue myös:

    Uusimmat