Moni suomalainen suunnittelee käytetyn auton ostoa ulkomailta. Euroopan kuluttajakeskus on koonnut kolme surullista tarinaa epäonnistuneesta autonostosta.
Moni suomalainen on törmännyt ongelmiin ostaessaan autoa Saksasta. Euroopan kuluttajakeskusten verkostolla ei ole keinoja auttaa kuluttajia silloin, kun on kyse selvistä petoksista.
Tällaisissa tapauksissa kannattaa kääntyä poliisin puoleen. Ulkomailta tapahtuvissa huijauksissa poliisinkin mahdollisuudet auttaa ovat kuitenkin usein valitettavan vähäiset, Euroopan kuluttajakeskuksesta kerrotaan..
Esimerkki 1
Suomalaiskuluttaja oli ostanut Saksasta käytetyn auton, jonka rekisteriotteen myyjäliike lupasi lähettää myöhemmin kuluttajalle Suomeen.
Papereita ei kuitenkaan toimitettu ja seuraavaksi kävi ilmi, ettei myyjäliike ollutkaan omistanut myymäänsä autoa. Oikea omistaja olikin pankki, joka vaati kuluttajaa palauttamaan auton Saksaan.
Euroopan kuluttajakeskus muistuttaa, että kuluttajan täytyy vaatia auton alkuperäisiä asiakirjoja ja rekisteriotetta välittömästi itselleen, eikä suostua odottamaan niiden myöhempää toimitusta.
Esimerkki 2
Suomalaiskuluttaja osti saksalaiselta yritykseltä käytetyn auton, jolla oli kauppasopimuksen mukaan ajettu noin 130 000 km.
