Aurora-pyton nielaisi vahingossa peiton: "Se olisi luultavimmin nääntynyt lopulta nälkään"
Kolme ja puolimetrinen pyton nimeltä Aurora joutui äskettäin kinkkiseen tilanteeseen hotkaistuaan ateriallaan jäniksen lisäksi oman peittonsa.
Seitsemänvuotias pyton nimeltä Aurora joutui hengenvaaraan nielaistuaan aterioinnin yhteydessä peiton. Erhe maksoi käärmeelle melkein tämän hengen.
– Se söi jänistä ja vahingossa siinä samalla ilmeisesti meni myös jäniksen alla ollut peitto. Peite varmaankin haisi jänikseltä, Auroran omistaja Jennifer Wessel spekuloi.
Kaikenlaisista eksoottisista lemmikeistä kiinnostunut Jennifer huomasi, että pyton alkoi käyttäytyä apaattisesti jänisaterian jälkeen. Tarkemmin tilannetta tutkittuaan hän huomasi, että terraariosta oli kadonnut peitto. Myös Auroran vatsa oli erikoisen turpea.
– Näitä kavereita ei ole tarkoitettu sulattamaan kankaita. Niiden ruuansulatus on hyvin erityinen järjestelmä, Jennifer kertoo.
Eläinlääkäri ei ollut nähnyt vastaavaa
Auroraa hoitanut eläinlääkäri Nicole Snee kertoo, ettei ole koskaan urallaan törmännyt vastaavanlaiseen tapaukseen.
– Sen vatsa oli täynnä. Sillä ei olisi ollut mahdollisuuttakaan sulattaa peittoa ja se olisi luultavimmin nääntynyt lopulta nälkään.
Peittoa ei olisi voinut riskien vuoksi leikata ulos Auroran vatsasta, vaan se täytyi poistaa sisätähystyksellä, eli endoskopialla. Peitto vedettiin siis kirjaimellisesti ulos kiipeliin jääneen käärmeen sisältä.
– Jos emme olisi saaneet tähystintä käärmeen suusta sisään, se ei olisi välttämättä selvinnyt, operoinut lääkäri Nicole Snee toteaa.
– Emme myöskään tienneet kuinka isosta peitosta oli kyse. Vasta, kun kangasta alkoi tulla ulos tajusimme kuinka isosta peitteestä oli kyse. Samalla pystyimme myös ihastelemaan sitä, kuinka uskomattoman suureksi käärmeen suu voi avautua, eläinlääkäri Snee kertoo.
Operaatio vei vain puolisen tuntia ja oli onnistunut. Seitsemänvuotias Aurora on nyt vähän yli kolme ja puoli metriä, mutta Jenniferin mukaan se voi kasvaa vielä.
Lähde: CNN
Uusimmat
-
08:02
Coldplayn keikat aiheuttavat poikkeusjärjestelyjä: "Kärsivällisyydellä ja positiivisella mielellä pääsee pitkälle"
-
08:02
Video näyttää hurjan ajojahdin Tampereen liukkailla teillä – kortiton huumekuski kipitti karkuun, kunnes katui
-
08:01
Vuoden unikeko on Panu Routila
-
07:49
NHL-seuran pitkäaikainen apuvalmentaja on kuollut 54-vuotiaana
-
07:32
Jenkkianimaattori Phil Mendez sai potkut Disneyltä Mikki Hiiren vuoksi ja päätyi Helsinkiin – on "henkensä velkaa" Suomelle
-
07:17
Ida Hulkko törmäsi olympialaisissa pahaenteiseen kylttiin – kuitti urheilijatovereille: "Ei käy kyllä kateeksi"
-
07:15
Martin käsittämättömässä lentosuorituksessa veri valuu päähän: "Ei moni poika pysty"
-
07:01
Sandra Bullock 60 vuotta – Hollywood-tähdellä raju vuosi takana
-
06:48
WSJ-kysely: Harris kirii Trumpin johtoasemaa
-
06:43
Kommentti: Urheilijoiden ilmeet sen kertoivat – mahtipontisissa avajaisissa ikävä sivumaku
-
06:31
Lemmikin tappaneen koiran omistajaa ei välttämättä voi tuomita mistään – silti on jopa oikeus tappaa hyökkäävä koira
-
06:29
Ballerinat jalassa? Tätä mieltä on jalkaterapeutti
-
06:12
Heidi kuvasi puutarhassaan pinkin heinäsirkan – asiantuntija kertoo, mikä kumma se on
-
06:01
Eva: Yli puolet suomalaisista alentaisi perintöveroa
-
05:30
Olympialaiset käyntiin täydellä teholla – katso lauantain suomalaiset
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
Lataa lisää