Aurinkoinen prinsessa! Kotimaahansa saapunut Madeleine edusti kansallispuvussa

Ruotsin prinsessa Madeleine edusti Ruotsin kansallispäivänä pukeutuneena kansallispukuun.

Yhdysvalloissa asuva prinsessa Madeleine vierailee parhaillaan kotimaassaan Ruotsissa.

Kolmen lapsen äiti julkaisi Stella ja salaisuus -nimisen kirjan, joka auttaa lapsia puhumaan herkistä aiheista luottoaikuisten kanssa.

Madeleine juhlisti kirjan julkistamista Ruotsin kansallispäivänä 6. kesäkuuta. Prinsessa oli pukeutunut kansallispäivän kunniaksi perinteiseen ruotsalaiseen kansallispukuun.

Nainen julkaisi myös omalla Instagram-tilillään kuvia kirjan julkistuksesta.

– Kirja voimaannuttaa lapsia ja rohkaisee heitä käyttämään ääntään, sekä puolustamaan itseään. Se myös auttaa poistamaan salaisuuksien voimaa, prinsessa kirjoittaa.

Upea kaunotar matkusti Ruotsiin nuorimmaisen lapsensa prinsessa Adriennen kanssa aiemmin viime viikolla.

Ruotsalaislehtien mukaan hänen puolisonsa Chris O'Neillin piti matkustaa perässä perheen vanhempien lasten prinsessa Leonoren ja prinssi Nicolasin kanssa viettämään kansallispäivää, mutta matka peruuntui lasten sairastuttua kuumeeseen ja korvatulehdukseen.

O’Neill tulee Ruotsiin lasten voidessa paremmin. Perhe aikoo viettää kesän Ruotsissa.

Lue myös:

    Uusimmat