Arvaatko, mikä on kallein kunta? Kalleimman ja halvimman kunnan välillä miltei 1 800 euron ero

Asumiskustannukset kuntien välillä ovat kasvamassa entistä suuremmiksi, selviää Omakotiliiton kuntatutkimuksesta.

Kalleimmaksi kunnaksi osoittautui Parikkala, jossa asukas joutuu pulittamaan kunnallisia maksuja jopa 5 037 euroa vuodessa. Vertailun huokein kunta oli viime vuoden tavoin Kempele, jossa selviää 3 274 eurolla.

Eroa kalleimman ja halvimman kunnan välillä on siis jopa 1 763 euroa. Railo on kasvanut viime vuodesta yli sadalla eurolla.

Keskimäärin kunnalliset maksut lohkaisevat asukkaan kukkarosta 4 078 euroa vuodessa.

Maakunnista kallein on Pohjois-Savo, jossa asuminen maksaa keskimäärin 4 516 euroa. Edullisinta asuminen on viime vuoden tapaan Lapissa, 3 757 euroa. Esimerkiksi Uudellamaalla kunnalliset maksut ovat 4 105 euroa.

"Kehitys hyvin huolestuttavaa"

Omakotiliiton toiminnanjohtaja Janne Tähtikunnas pitää kunnallisten asumiskulujen kehitystä hyvin huolestuttavana.

–  Kunnallisen päätöksenteon tulisi toimia asukkaiden edunvalvojana, ei rankaisijana. Kunnallisista kuluista päätetään myös yhtiöissä, jotka ovat monopoliasemassa ilman kilpailua ja tavoittelevat voittoa toiminnalleen. Tämä asettaa suomalaiset hyvin eriarvoiseen asemaan keskenään.

Asuminen on kallistunut viime vuodesta lähes kaikilla mittareilla: sähkön siirtomaksut ovat nousseet keskimäärin 1,7 prosenttia, tontin kiinteistövero 2,9 prosenttia, jätemaksut 2,2 prosenttia ja vesimaksut 2 prosenttia.

Tutkimuksessa vertailtiin sadan kunnan kunnallismaksuja. Vertailussa on käytetty esimerkkinä 120 neliön omakotitaloa. 

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja