Asiantuntija: Todisteita kemiallisista aseista mahdollista vielä löytää

YK:n kemiallisten aseiden tarkastusryhmä on jatkanut työtään Damaskoksen liepeillä ampumavälikohtauksen jälkeen.

He muun muassa keräsivät näytteitä iskujen uhreista löytääkseen todisteita siitä, käytettiinkö viime viikon iskussa kemiallisia aseita, kertoo uutistoimisto Reuters.

Verifin-laboratorion johtajan Paula Vannisen mukaan todisteita kemiallisten aseiden käytöstä on vielä mahdollista löytää. Muun muassa Yhdysvallat on ollut huolissaan siitä, että tarkastajat pääsivät liian myöhään tutkimaan väitteitä iskusta.

- Jos todisteita on tuhottu, se on hyvin epäilyttävää. Mutta tuhoamiskäsittelynkin jälkeen voidaan löytää vielä aseiden hajoamistuotteita, jotka ovat kansainvälisesti hyväksyttyjä todisteita, Vanninen sanoo.

Hän kertoo, että todisteita iskusta kerätään muun muassa kenttäilmaisimen avulla. Jos se hälyttää, paikalta otetaan näyte ja se lähetetään laboratorioihin tutkittavaksi.

- Myös Suomi on sitoutunut ottamaan näytteitä vastaan kansainvälisellä sopimuksella.

Hyvä syy hyökätä

Yhdysvallat uskoo, että presidentti Bashar al-Assadin hallitus käytti kemiallisia aseita sitä sotivia kapinallisia vastaan ja on tehnyt parhaansa tuhotakseen todisteet. Syyrian hallitus on taas tukijansa Venäjän kanssa väittänyt, että kapinalliset tekivät viime viikon iskun saadakseen ulkopuoliset puuttumaan sotaan.

Todisteet kemiallisista aseista olisivat hyvä syy Britannialle ja Yhdysvalloille puuttua sotaan ja aloittaa taistelut kapinallisten rinnalla, arvioi arabian kielen ja islamin tutkimuksen professori Jaakko Hämeen-Anttila.

- Britannialla ja Yhdysvalloilla on halu puuttua sotilaallisesti tilanteeseen. Todisteet kemiallisista aseista olisivat hyvä syy saada julkinen mielipide asian puolelle.

Hämeen-Anttilan mukaan länsimaat voisivat hyökätä Syyriaan esimerkiksi Nato-maiden johdolla. Hyökkäys voisi ajaa koko alueen entistä pahempaan sekasortoon.

- Arabimaiden kannalta hyökkäykset tulisivat olemaan hyvin tuhoisia. Syyriaan syntyisi entistä verisempi tilanne, joka ajaisi maan kaaokseen.

Al-Assadin aika hupenee

Hämeen-Anttila huomauttaa, että vaikka kapinalliset saisivat al-Assadin syrjään lännen avulla, se ei vielä takaisi maahan auvoa ja onnea. Hänen mukaansa al-Assadilla on myös kannatusta Syyriassa - muun muassa maan kristittyjen keskuudessa, jotka pelkäävät, että hänen kaatumisensa toisi mukanaan tiukemman islamistihallinnon.

- Vaihtoehdot eivät ole, että vallassa on joko al-Assad tai pohjoismainen demokratia, vaan vaihtoehdot ovat joko al-Assad tai tietyt muut valtaan nousevat tahot, jotka voivat olla al-Assadia ikävempiäkin.

Hämeen-Anttila kuitenkin uskoo, että presidentin päivät alkavat olla luetut, sillä hän tuskin saa enää haltuunsa koko maata. Presidentti voidaan syrjäyttää myös hänen omista joukoistaan niin, että valta siirtyy jollekin toiselle vanhasta valtaeliitistä.

- Al-Assadin syrjäyttämisen jälkeen syntyisi tilanne, jossa lukuisat eri ryhmät kävisivät keskenään valtataistelua joko sisällissodalla tai poliittisesti, Hämeen-Anttila sanoo.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat