Mainos

Asiantuntija: Nokialta odotettiin paljon enemmän

Nokian osake romahti eilen sekä Helsingissä että New Yorkissa heti uusien Lumia-mallien julkistuksen jälkeen. Markkinoilla odotettiin Nokialta enemmän kuin mitä vuodot olivat ennen tilaisuutta paljastaneet.

Nokia kuitenkin täytti tismalleen tietovuotojen luomat ennakkokäsitykset. Wau-efekti jäi silti puuttumaan.

– Kyllä minäkin olin pettynyt, sanoo kirjailija-toimittaja Karo Hämäläinen aamun Huomenta Suomessa.

– Nokia oli ensimmäistä kertaa lähtenyt mukaan suuren maailman lanseeraustapaan. Tämä oli ensimmäinen Nokian tuote, johon luotiin tällainen ennakkojulkisuus.

Hämäläisen mukaan tämä oli ensimmäinen kerta, kun Nokia mainosti tulevaa tuotettaan oikeasti epätavallisen markkinoinnin keinoin esimerkiksi sosiaalisessa mediassa.

– Kun tämän tyyppistä ei ole ollut aiemmin, niin kyllä minun odotukset olivat, että sieltä tulee jotain odotukset ylittävää.

Hämäläisen mukaan myös markkinat odottivat sinänsä paradoksaalisesti, että Nokia julkistaa jotain odotukset ylittävää. Kun julkistus olikin odotusten mukainen, reagoi pörssikurssi hyvin negatiivisesti.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.