Asiantuntija ei välttämättä pesisi edes alusvaatteita yli 30 asteessa – tässä syy
Asiantuntija kertoo, miksi vaatteiden peseminen liian lämpimällä pesuohjelmalla voi olla huono asia.
Kuten aiemmin kerroimme, pyykkien peseminen ei varsinaisesti ole rakettitiedettä, kunhan pitää mielessään muutaman perussäännön. Electroluxin koulutuspäällikkö Johan Liljeström paljasti MTV Uutisille suomalaisten pahimmat pyykkäysmokat sekä syyn siihen, miksi pesukoneen viimeinen minuutti kestää joskus "ikuisuuden".
Pyykinpesusta puhuttaessa on hyvä nostaa esiin myös vaatteiden ja muiden tekstiilien oikea pesulämpötila.
Bakteerikammo voi olla huono juttu
Pestävän vaatteen pesulapussa saatetaan kannustaa varovaiseen 30 asteen pesuun, kun samaan aikaan asiantuntijat kertovat bakteerien kuolevan vasta 60 asteen pesussa. Mitä tästä pitäisi ajatella?
– Se on ihan hyvä kysymys. 60 astetta on se, mikä tappaa bakteerit, mutta bakteerien tappaminen kaikista vaatteista ei onnistu kuitenkaan, Liljeström muistuttaa.
Allergia-, Iho- ja Astmaliiton mukaan atooppiset allergiat ovat yleistyneet nopeasti 1950-luvulta lähtien sekä Suomessa että muissa länsimaissa. Taipumus allergiaan periytyy, mutta nykytiedon valossa elämä lähellä luontoa ja sen monimuotoista mikrobimaailmaa (viruksia, bakteereita, sädesieniä, homeita ja alkueläimiä) saattaa olla paras suoja allergioita vastaan.
Onkin siis syytä kysyä, tarvitseeko vaatteissa olevia bakteereja edes tappaa? Liljeströmin mukaan suomalaisista on tullut turhan ylihygieenisiä.
– Se, että meillä on tämä bakteerikammo, niin teemme kyllä aika paljon hallaa itsellemme siinä. Tämä liittyy myös vaatteiden pesuun. Jos hirveästi pesemme kuumilla ohjelmilla, niin kyllä – tapamme ne bakteerit, mutta niiltä tulee joka tapauksessa sieltä, täältä ja tuolta. Jos ajattelemme, että niitä ei saa olla meidän vaatteissamme, niin se on kyllä todella hankala tie.
Lue myös: Ei pesukoneeseen! Levi'sin toimitusjohtaja paljastaa, miten erikoiseen tyyliin pesee farkkunsa
"Tarvitseeko vaatteita toisaalta pestä yli 30 asteessa?"
Liljeströmin mukaan vaatevalmistajat saattavat olla pesulappumerkinnöissään hieman ylivarovaisia, mutta se ei oikeastaan haittaa.
– Tarvitseeko vaatteita toisaalta pestä yli 30 asteessa? Fiksu pesukone esisekoittaa pesu- ja huuhteluaineen, ja se taas aktivoi pesuaineen tehoa matalammissa lämpötiloissa.
Liljeström kertoo itse ryhtyneensä käyttämään useissa tilanteissa 30 asteen pesuohjelmaa 40 asteen ohjelman sijaan.
– Olen todennut, että puhdasta tulee, kunhan ei valitse liian lyhyttä pesuohjelmaa.
Edes alusvaatteita ei asiantuntijan mukaan ole mikään pakko pestä erityisen lämpimällä ohjelmalla.
– Jos suhtautuu bakteereihin kammoajatuksella, niin sitten on hyvä laittaa alusvaatteet 60 asteen pesuun. Ei ole olemassa mitään yhtä oikeaa linjaa. Pitää uskaltaa vähän kokeilla ja jos tuntuu, että omassa koneessa vaatteet puhdistuvat 30 asteessa, niin sitten pesee siinä.
Voiko tuulettamalla korvata vaatteen pesun?
Matalissa lämpötiloissa pyykkääminen voi pienentää myös sähkölaskua. Lisäksi on hyvä miettiä, kuinka usein vaatteita kannattaa ylipäätään pestä, sillä joskus pelkkä tuuletuskin riittäisi.
– Kuinka moni ihminen pistää vähän tunkkaisen roikkumaan parvekkeelle? Vaatteita ei yleensä raikasteta, vaikka se riittäisi, vaan heitetään ne pesukoneeseen.
Pesukonevalmistajalla tätä ongelmaa on lähdetty taklaamaan esimerkiksi uudenlaisella pesukoneen höyryohjelmalla, jolla vaatteet voidaan raikastaa 25 minuutissa. Likaa ohjelma ei vaatteista poista, mutta kuten sanottu, joskus pelkkä raikastuskin riittää. Jos vaatetta pesee hieman harvemmin, se todennäköisesti pidentää myös sen käyttöikää. Liljeström muistuttaa myös vaatteiden huollosta.
– Ei pelkästään pestä vaatteita, vaan pidetään niistä myös huolta. Jossain tutkimuksessa oli, että yli 90 prosenttia vaatteista heitetään ennenaikaisesti pois. Aika usein se on siksi, että ne on käsitelty tai pesty väärin. Onhan se valtava rasite ostaa jatkuvasti uusia vaatteita.
Uusimmat
-
11:35
Hallitus antoi esityksen käännytyslaista – näin se muuttaisi itärajan tilannetta
-
11:28
Olli Jokinen ja Petteri Sihvonen täysin eri mieltä Leijonien avainkysymyksestä – "Se on ihan varma"
-
11:26
Skandaalinkäryinen tilanne Italian ympäriajossa: Ajajat uhkaavat boikotilla
-
11:25
Ekonomisti: Uudisasuntojen kysyntä tulee muuttumaan – "Silloin meillä on kova kisa"
-
11:14
Löytyykö pihaltasi? Yleinen "rikkaruoho" onkin superherkku: "Nyt on juuri paras hetki"
-
11:06
10-vuotias lapsi jäi auton alle Espoossa
-
11:00
Katy Perry kyynelehti tv-ohjelmassa
-
10:58
Vornanen kertoi ampumatapauksesta: "En häpeä" – myöntää ampuma-aserikkomuksen
-
10:58
Leijonien on pysäytettävä MM-turnauksen vaarallisin pelaaja – "Suomelle iso ongelma"
-
10:58
Viiltävä huomio läksytyksestä Jesse Puljujärvelle: Jukka Jalonen "paljasti itsensä"
-
10:32
Ahvenanmaalla ankara hallayö: -6,5 astetta
-
10:30
Vanha Leijonien tappaja häärii nyt Kanadan MM-joukkueen taustalla – porkkanana kova NHL-turnaus: "Jos tulee tänne, ei siitä haittaakaan ole"
-
10:08
Poliisilta uutta tietoa Postipuiston kuolemantapauksesta
-
10:00
Sanna Marinin uusia kuvia ylistetään: "Upea kansanvälinen tähti"
-
09:54
Sami Välimäki jätti suurturnauskarsinnan kesken
-
09:40
Tällainen on uusi käännytyslaki – Rantanen: "Hallitus tietoinen jännitteistä"
-
09:23
Tappaako kyyn purema koiran? Entä saako kyyn tappaa? Eläinlääkärit vastaavat
-
09:08
Ruotsissa isot otsikot: Leijonia odottaa "kauhuelokuva"
-
09:02
Erohuhujen keskellä oleva Jennifer Lopez saapui punaiselle matolle – yksi asia kiinnitti huomion
-
09:00
Lukas Hradeckyn kauden huipennukseen liittyy yksi polttava kysymys – "En missään nimessä halua vaikuttaa asiaan"
-
Lataa lisää