Aseman seinien tapetointi

Ellen valitsema tapetti on helppoa käsitellä: se on tukevaa, kuviot osuvat paikalleen hyvin ja paikalleen asettamisen jälkeen sen voi harjata seinään kevyesti.

Ellenin valitsema tapetti tuntuu kankaalta ja näyttää kankaalta, mutta materiaali on kuitenkin paperia. Tapetoijan on todella helppo käsitellä sellaista, koska se on varsin tukevaa, kuviot osuvat paikalleen todella hyvin ja paikalleen asettamisen jälkeen sen voi harjata seinään kevyesti. Tapeteista toisten kohdistus oli 64 cm ja toisten 32 cm; näistä isokokoisella kuviolla tehty osoittautui pienikuvioista helpommaksi laittaa paikalleen.

Tapettivalikoimassa oli runsaudenpulaa – toinen toistaan viehättävämpiä malleja olisi ollut hylly hyllyn perään. Vaikka kunkin huoneen seinät olivat samaa sävyä, yhdestä tehtiin tehosteseinä voimakkaammalla kuviolla. Tällaiset isot kuviot sopivat hyvin isoihin, vanhoihin huoneisiin mutta Ellen muistuttaa kuitenkin, että tapetit ovat ennen kaikkea osa muuta sisustusta ja ne pitää valita sen mukaan.

Tapettipakkauksessa olevat merkinnät kannattaa lukea huolellisesti ja opetella niiden merkitys: kävi ilmi, että tämä tapetti liisteröidään ja se kestää hyvin valoa. Kaksi aaltokuviota puolestaan kertoivat, että se kestää tuntuvaakin puhdistamista.


Tapettien toimittaja oli antanut lainaksi ammattilaisten käyttämän tapetointikoneen, jolla työ kävi ennennäkemättömän sukkelasti. Kone muistuttaa vähän mankelia; sen sisällä on tukeva, liisterikaukalossa pyörivä rulla, jonka yli tapettia vedetään mittarin osoittama määrä. Koneita on eri kokoisia leveämmälle ja kapeammalle tapetille. Myös erilaisten tapettien paksuus voidaan ottaa huomioon omalla säädöllään.


Liisterinä käytettiin valmista paperitapeteille tarkoitettua liisteriä. Valmisliistereiden hyvä puoli on työn nopeutumisen ohella aineen sopiva paksuus: kun vuodan nostaa seinälle, sitä on aina yhtä helppo liikutella. Se helpottaa tuntuvasti kohdistamista. Liisteröityjen tapettien annettiin vettyä viitisen minuuttia.


Vuota nostettiin seinälle, annettiin valua suoraksi, liikutettiin oikeaan paikkaan ja harjattiin ilmakuplat pois sen alta. Tämä tapetti on vähän normaalia anteeksiantavampaa: jos alle jääkin kupla, se kiristyy vielä kuivuessaan ja tasoittuu. Ylä- ja alapäät tasattiin veitsellä.

Eri huoneisiin tuli erilaiset värimaailmat. Pohja oli samanlainen ja runko samoin, ne eivät poikkea millään tavalla edellisestä huoneesta.


Lisätietoja:

Marburg-tapetit

Profix-liisteröintilaite

Tapkor Oy

(JKA 15.2.2008)

Lue myös:

    Uusimmat