Avokonttorissa työskentely voi olla välillä melko meluista. Työnteko saattaa katketa usein työkaverin puheensorinaan tai muiden keskusteluihin. Ongelmia tulee etenkin tiloissa, joita ei ole lähtökohtaisesti suunniteltu avokonttorikäyttöön.
Jabra on tuonut markkinoille kuulokkeet, jotka pureutuvat toimistojen meluongelmaan. Jabran Evolve -tuotesarjan kuulokkeet on suunniteltu häivyttämään taustemelua. Lisäksi kuulokkeissa on toiminto, joka kertoo muille kuulokkeiden käyttäjän tarvitswevan omaa rauhaa. Kuulokkeisiin voi kytkeä punaisen värivalon silloin, kun ei halua muiden häiritsevän.
Tutkimusten mukaan avokonttorien meluhaitan on todettu vaikuttavan jopa kielteisesti työviihtyvyyteen. Jabran teettämän kyselyn mukaan 69 prosenttia vastaajista kokee melun vaikuttavan negatiivisesti tuottavuuteen.
Evolve-kuulokkeissa on usb-kaapeli tietokonekäyttöä varten. Usb-kaapelissa on ohjausyksikkö, josta voi kytkeä päälle häiriöttömään työskentelyyn tarkoitetun "varatun valon".
Kuulokkeissa on mikrofoni, jonka avulla käyttäjä voi vastaanottaa puheluita. Toimiston ulkopuolisessa käytössä mikrofonin saa piiloon magneetin avulla.
Teknavin pikatestin perusteella Jabran uutuuskuulokkeet poistavat tehokkaasti taustamelua. Testimme tehtiin melko äänekkäässä avokonttorissa.
Äänenlaadullisesti kuulokkeet ovat tuttua Jabraa. Musiikinystävän ei tarvitse pettyä.
Jabra Evolve -sarjaan kuuluu viisi eri mallia. Edullisimman mallin suositushinta on 40 euroa. Kallein, Jabra Evolve 80 maksaa 329 euroa.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää