Arabit, juutalaiset ja mustat epäsuosiossa Ranskassa

Euroopassa toteutetun rasismitutkimuksen mukaan yli puolet ranskalaisista (56 prosenttia) on sitä mieltä, että maassa on liikaa arabeja. 27 prosenttia sanoo mustia olevan liikaa ja 15 prosenttia ajattelee samoin juutalaisista. Rasistinen ajattelu on tosin vähentynyt rajusti vuodesta 1990, jolloin asiaa tutkittiin edellisen kerran. Tämänkertainen tutkimus tehtiin joulukuussa 1997 ja siitä kerrottiin Le Monde -lehdessä.
Ranskalaisista 38 prosenttia kuvaa itseään enemmän tai vähemmän rasisteiksi. Saksassa vastaava luku oli 23 ja Britanniassakin vain 22 prosenttia. Espanjassa 13 prosenttia kansalaisista mielsi itsensä rasisteiksi. Mikäli vertailuun otetaan mukaan kaikki EU-maat, Ranskan sijoitus kohenee hieman: Belgiassa nimittäin 45 prosenttia tunnustautuu rasisteiksi.
Noin joka viides ranskalainen tunnustaa muukalaisvihansa avoimesti. Suurin osa avoimesti rasistisista on oikeiston kannattajia. Vasemmiston kannattajista rasistisimpia ovat ekologisen puolueen kannattajat.
Asiantuntijoiden mukaan kansalaisten suuri muukalaisviha on hämmästyttävää, koska Ranska kuuluu EU:n monikulttuurisimpiin maihin. Jopa joka neljännellä ranskalaisella toinen vanhemmista tai joku isovanhemmista on ulkomaalainen. (STT)

Lue myös:

    Uusimmat