Teknologiajätti Apple lähes kaksinkertaisti tuloksensa huhti–kesäkuun aikana viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Yhtiön päättyneen neljänneksen tulos oli 21,7 miljardia dollaria.
Kasvua ajoivat yhtiön mukaan muun muassa iPhone-puhelinten ja digitaalisten palveluiden lisääntynyt myynti.
Liikevaihto kasvoi 36 prosentilla vuoden takaisesta, ollen nyt 81,4 miljardia dollaria. Yhtiön tiedotteen mukaan liikevaihto oli suurempi kuin ikinä aiemmin kyseisellä neljänneksellä.
Yhtiön älypuhelinten liikevaihto kasvoi edellisvuodesta noin 50 prosentilla. Yhtiö kertoi liikevaihdon kasvaneen myös tarjoamiensa oheispalveluiden kuten esimerkiksi digitaalisten maksupalveluiden ja musiikin osalta.
Toimitusjohtaja: Koronasulkujen helpottaminen lisännyt ostointoa
Talousuutistoimisto Bloombergin mukaan huhti–kesäkuu on tavallisesti Applen hiljaisin vuosineljännes.
Kuluttajien katseet ovat usein jo suuntautuneena syyskuun tienoilla tavanomaisesti tehtäviin uusien iPhone-mallien julkistuksiin. Uutistoimisto arvioi kuitenkin uusien iPhone 12 -sarjan 5g-puhelinten auttaneen tällä erää yhtiötä jokseenkin välttämään kyseistä kuluttajatrendiä.
Yhtiön toimitusjohtajan Tim Cookin mukaan pandemian vuoksi asetettujen koronasulkujen helpottaminen auttoi lisäämään kuluttajien ostointoa ympäri maailman, mikä hyödytti myös Applea.
– Tällä neljänneksellä nähtiin kuluttajien keskuudessa kasvavaa optimismia Yhdysvalloissa ja ympäri maailmaa, mikä lisäsi uudistunutta toivoa paremmasta tulevaisuudesta, Cook sanoi puhelinkokouksessa.

